Romanien unohdettua holokaustia muistetaan 2.8.

Toinen elokuuta vietetään romaneiden holokaustin eurooppalaista muistopäivää ja silloin on tilaisuus muistaa natsivallan toimesta murhattuja romaneita ja sintejä. Sintit ovat lähinnä Benelux maissa elävien romanien ryhmä. Euroopan parlamentti julisti vuonna 2015 tuon päivän romanien kansanmurhan eli holokaustin muistopäiväksi. (Lisää…)

Holokaustin muistopäivä AlfaTV:llä 27.1.

Vainojen uhrien muistopäivä 27.1. muistuttaa juutalaisten ja romanien kansanmurhasta natsi-Saksan hallitsemalla alueella. Tavoite: Ei koskaan enää.

Suomessa vietetään vuosittain 27.1. Vainojen uhrien muistopäivää. Päivän vietto perustuu EU:n parlamentin suositukseen 1995 holokaustin muistopäivän viettämisestä kaikissa jäsenmaissa. Myös YK:n yleiskokous on 2005 antanut julistuksen, jolla päivä on määritelty holokaustin uhrien muistopäiväksi. Suomessa päivää on vietetty vuodesta 2002 alkaen muista maista poiketen nimellä Vainojen uhrien muistopäivä. (Lisää…)

Munkkiniemen puistotien kompastuskivi korjattu

Munkkiniemen puistotie 18:aan asennettiin 24.9. uusi Stolperstein-kompastuskivi viime talven auraustöissä vahingoittuneen Janka Kollmannin muistokiven tilalle. Pienimuotoisessa tilaisuudessa paikalla olivat mm. HUM ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi, varapuheenjohtaja Risto Huvila ja kiven asentanut Jaakko Rustanius. (Lisää…)

HUM vaatii pikaista lainmuutosta natsitunnusten kieltämiseksi

Tiedote 30.8.2021

Tarvitaan lainmuutos natsitunnusten julkisen demonstratiivisen esittämisen kieltämiseksi

Itsenäisyyspäivänä 2018 kannettiin mielenosoituskulkueen kärjessä hakaristilippuja. Kantajien ilmeinen tarkoitus oli osoittaa hyväksyntää natsi-Saksalle ja sen joukkotuhopolitiikalle. (Lisää…)

2.8. vietetään romanien holokaustin muistopäivää

Elokuun toisena päivänä vietetään Euroopan parlamentin vuonna 2015 asettamaa romanien holokaustin muistopäivää. Tämä vain vähän huomiota saanut muistopäivä muistuttaa maailmaa holokaustin unohdetuista uhreista. Natsi-Saksan toisen maailmansodan aikana toteuttama rotuun perustuva kansanmurha eli holokausti muistetaan kuudesta miljoonasta elämänsä menettäneestä juutalaisesta. Juutalaisten ohella rodulliseen alkuperään perustuen murhattiin myös jopa yli miljoona romania, joiden kohtalo on jäänyt vähemmän tunnetuksi, osin sen vuoksi, että natsit katsoivat, että romanit eivät olleet sen arvoisia, että heidät olisi rekisteröity ja kirjattu yksilöinä. (Lisää…)

HUM-webinaari 16.6. klo 17:30

Tervetuloa seuraamaan mielenkiintoista webinaaria tänään keskiviikkona 16.6. klo 17:30 alkaen.
Webinaarissa suurlähettiläs Timo Ranta kertoo Suomen toiminnasta International Holocaust Remembrance Alliance (IHRA) (Lisää…)

Vetoomus Ranskan suurlähettiläälle Sarah Halimin tapauksen johdosta

Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Kimmo Sasi oli yhtenä allekirjoittajana alla olevassa vetoomuksessa, joka luovutettiin Ranskan suurlähettiläälle Agnès Cukiermanille maanantaina 3.5.2021. Kuvassa vas. Helsingin juutalaisen seurakunnan kunniapuheenjohtaja Gideon Bolotowsky, suurlähettiläs Agnès Cukierman, Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik, rouva Ethel Salutskij ja Kimmo Sasi. (Lisää…)

HUM onnittelee Paavo Lipposta 80-vuotispäivänä

Holokaustin uhrien muisto ry:n hallitus onnittelee Paavo Lipposta hänen 80-vuotissyntymäpäivänään 23.4.2021. (Lisää…)

Munkkiniemen puistotielle tilattu uusi kompastusivi

Munkkiniemen puistotiellä helmikuussa 2021 aurauksen yhteydessä vaurioitunut kompastuskivi tullaan uusimaan syyskuun loppuun mennessä. Kiitos kaikille asiasta ilmoittaneille. Mikäli havaitset kompastukiven rikkoituneen, ilmoitathan siitä ystävällisesti os. hum@hum.fi. (Lisää…)

Holokaustin muistopäivän ohjelmalla AlfaTV:llä ennätysyleisö!

Holokaustin muistopäivän ohjelmaa 27.1.2021 AlfaTV:llä seurasi ennätysyleisö! Suoraa lähetystä ja sen neljää uusintaa katsoi Digitan mukaan yhteensä peräti noin 550 000 katsojaa!!! (Lisää…)