80 vuotta juutalaisten häpeällisestä luovutuksesta – lue ministeri Tuppuraisen puhe

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen Tähtitorninmäellä 6.11.2022. Kuva (C) Risto Huvila

Suuri joukko ihmisiä saapui Tähtitorninmäen muistomerkille Helsinkiin sunnuntai-iltana 6.11. muistamaan päivälleen 80 vuotta aikaisemmin valtiollisen poliisin Valpon toimesta Natsi-Saksan salaiselle poliisille Gestapolle luovutettuja juutalaispakolaisia. Luovutetut juutalaiset olivat

  • Heinrich Huppert (s. 16. marraskuuta 1896 Wien, Itävalta)
  • Kurt Huppert (s. 29. elokuuta 1931 Wien, Itävalta)
  • Franz Olof Kollmann (s. 15. toukokuuta 1941 Helsinki, Suomi)
  • Georg Kollmann (s. 19. marraskuuta 1912 Wien, Itävalta)
  • Janka Kollmann, o.s. Holčerová (s. 10. syyskuuta 1910 Nyiregyháza, Unkari)
  • Elias Kopelowsky (s. 22. syyskuuta 1881 Ilgen, Itävalta)
  • Hans Robert Martin Korn (s. 26. kesäkuuta 1919 Bielitz, Puola)
  • Hans Edward Szybilski (s. 29. elokuuta 1907 Elberfeld, Saksa)

Valpo toimitti pidättämänsä juutalaiset Helsingin Eteläsatamasta Tallinnaan lähtevään S/S Hohenhörn-höyrylaivaan, josta heidät vietiin edelleen Auschwitziin, missä heidät murhattiin lukuunottamatta Georg Kollmannia, joka selvisi holokaustista ja muutti sodan jälkeen Israeliin. Georg Kollmannin tytär Orna Grinberg oli läsnä tilaisuudessa ja piti koskettavan puheenvuoron. Myös Janka Kollmannin sukulainen William Yotive puhui tilaisuudessa.

Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi eurooppaministeri Tytti Tuppurainen, jonka lisäksi tervehdyspuheenvuoron käyttivät Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik, Israelin suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov ja Saksan suurlähettiläs Konrad Arz von Straussenburg. Taiteilija Jenny Liebkind esitti laulun ja rabbi Samuel Beniard lausui El Maleh Rachamim -rukouksen.

Juutalaisyhteisön lisäksi useat järjestöt ja suurlähetystöt, mukaanlukien Holokaustin uhrien muisto ry, laskivat seppeleen Apua anovat kädet -muistomerkille.

Ennen Tähtitorninmäen muistotilaisuutta Holokaustin uhrien muisto ry järjesti Saksalaisella kirkolla seminaarin, jossa akatemiatutkija Oula Silvennoinen ja tietokirjailija, tutkija Elina Sana taustoittivat luovutuksia ja niitä edeltäneitä toimia. Voit katsoa Silvennoisen ja Sanan luennot HUMin YouTube-sivustolta.

Ministeri Tytti Tuppuraisen 6.11.2022 pitämä puhe

Arvoisa Israelin valtion suurlähettiläs, arvoisat suurlähettiläät, Suomen juutalaisyhteisön edustajat, uhrien perheenjäsenet, hyvät naiset ja herrat.

On todella suuri kunnia välittää Suomen hallituksen tervehdys tälle tapahtumalle, joka vaalii muistoa.

Kyllä, tänään puhuminen on kunnia, kun taas tapahtuma, jota olemme kokoontuneet muistamaan, on yksi kansakuntamme historian häpeällisimmistä hetkistä. Se on häpeä, jota ei tule unohtaa kahdeksaan vuosikymmeneen, eikä koskaan.

Kahdeksankymmentä vuotta sitten Suomi ei ollut antisemitismin äärimmäisten muotojen vaivaama kansakunta. Tai tarkemmin sanottuna, suurin osa tavallisista ihmisistä ei jakanut antisemitismin vihamielisimpiä muotoja.

Todellakin, juutalaiselle yhteisöllemme myönnettiin täysi uskonnonvapaus ja sen jälkeen täydet kansalaisoikeudet pian itsenäistymisemme jälkeen tammikuussa 1918. Se oli yksi viimeisistä Suomen eduskunnan toimista ennen kuin maamme ajautui sisällissotaan.

Myös jatkosodan aikana, kun Suomi liittoutui Saksan ja sen rikollisen natsihallinnon kanssa, maallamme ei ollut aikomusta vainota juutalaisia kansalaisiamme, puhumattakaan suunnitelmista antaa heidän joutua Euroopan laajuisen holokaustin uhreiksi.

Kahdeksan eri Euroopan maista tulleen juutalaisen karkottaminen natsimurhaajien luo oli sen vuoksi epäonnistunut velvollisuutemme tarjota suojelua ulkomaalaisille, jotka luottivat meidän suojelevan heitä. Ja heidän luottamuksensa olisi pitänyt olla perusteltua.

Vaikka tuohon aikaan ei ollut kansainvälistä sopimusta pakolaisten suojelusta, tällainen vastuu ymmärrettiin osaksi sivistyneen kansan oikeusjärjestelmää.

Suuret sanomalehdet, Helsingin Sanomat ja Suomen Sosialidemokraatti, julkaisivat pääkirjoituksia suunniteltuja karkotuksia vastaan ja perustivat näkemyksensä velvollisuuteen suojella pakolaisia. Myös osa hallituksen ministereistä toimi: ministeri Väinö Tanner keskeytti karkotukset antaen uhreille väliaikaisen lykkäyksen. Ministeri Karl-August Fagerholm uhkasi erota, mikäli karkotukset tapahtuisivat.

Todennäköisesti suunnitelmana oli karkottaa noin sataviisikymmentä juutalaista pakolaista. Lopulta valehtelevat ja huijaavat antisemitistiset poliitikot ja virkamiehet onnistuivat lähettämään heistä kahdeksan – mukaan lukien Suomessa syntyneen pojan – varmaan kuolemaan. Heidän esittelivät karkotukset valheellisesti tavanomaisena poliisioperaationa, mustamaalaten juutalaispakolaiset rikollisiksi ja taakaksi yhteiskunnallemme.

Rakkaat ystävät!

Juutalaisten pakolaisten karkottaminen holokaustin uhreiksi voidaan nähdä osana laajempaa ihmisoikeusrikkomusongelmaa ja erityisesti pakolaisten ihmisoikeuksien loukkaamista.

Tänään, kun Venäjän aggressio Ukrainaa vastaan on avautunut laajamittaiseksi sodaksi ja Venäjän johto on avoimesti julistanut kansanmurha-aiheensa, pakolaiskriisi on jälleen osa Euroopan poliittista maisemaa. Miljoonat maanpakolaiset ovat liikkeellä peläten Venäjän terroripommituksia tai murhaavia ja kiduttavia vihollisjoukkoja.

Tähän asti eurooppalainen vastaus on ollut esimerkillistä, sillä olemme toivottaneet ukrainalaiset pakolaiset tervetulleiksi. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä, että tämä Ukrainan pakolaiskriisi voi kestää jonkin aikaa.

Venäjän sota Ukrainaa vastaan alkoi kahdeksan vuotta sitten, emmekä tiedä kuinka kauan se kestää. Meidän on oltava kärsivällisiä, meidän on oltava valmiita vastustamaan ukrainalaisiin kohdistuvia valheita ja petoksia. Lisäksi meidän on oltava tietoisia tarpeesta suojella erityisen haavoittuvia pakolaisryhmiä, esimerkiksi Ukrainasta lähteviä romanipakolaisia.

Hyvät naiset ja herrat,

vaikka tunnistamme yhtäläisyyksiä nykypäivän pakolaiskriisin ja Euroopan juutalaisten ahdingon välillä kahdeksankymmentä vuotta sitten, meidän on nähtävä myös erot. Holokausti sen huolellisella suunnittelulla ja häikäilemättömällä toteutuksella oli jotain, mitä ihmiskunta ei ollut koskaan nähnyt.

Ainoastaan juutalaisten löytäminen murhanhimoisen vainon uhreiksi oli monella tapaa ainutlaatuinen operaatio. Natsit ja heidän liittolaisensa murhasivat juutalaisia Itä-Euroopassa, missä juutalaisten ja pakanoiden välillä oli vuosisatojen ajan ollut kulttuurieroja. Juutalaiset löydettiin siksi helposti uhreiksi. Mutta murhaajat onnistuivat löytämään juutalaisia Länsi-Euroopan maista, joissa juutalainen kulttuuri ja juutalainen elämäntapa olivat lähes identtisiä pakanaväestön kanssa. Natsirikolliset eivät säästäneet vaivaa.

Holokaustin pahuus erottuu kaikkien ihmisten tekemien rikosten joukosta. Meidän on tunnustettava holokaustin ennennäkemätön luonne.

Minua vaivaa henkilökohtaisesti se, että Suomessa 27. tammikuuta tunnetaan vainojen uhrien muistopäivänä. Se pitäisi tuntea holokaustin muistopäivänä, päivänä, jolloin Auschwitzin jäljellä olleet vangit vapautettiin.

Toisaalta olen helpottunut voidessani todeta, että Suomi on täysin omistautunut Kansainvälisen holokaustin muistoa kunnioittavan liiton osapuoli. Me, lueteltuna maana, tunnustamme antisemitismin yleisen määritelmän ja ymmärrämme, että antisemitismi on usein ilmaistu kritiikkinä Israelia kohtaan. Tehkäämme selväksi: antisemitismi ei voi piiloutua antisionismin taakse.

Rakkaat ystävät!

Holokaustin todistaneiden sukupolvien viimeiset jäsenet tulevat menehtymään lähitulevaisuudessa. Surullisena tulemme näkemään, että viimeiset eloonjääneet eivät ole enää keskuudessamme. He eivät enää todista tapahtuneesta. Heidän kärsimyksensä säilyvät vain suullisessa perinteessä ja historiallisissa asiakirjoissa. Ja sama on jo tapahtunut vanhurskaille kansakuntien joukossa, ihmisille, jotka vaaransivat uransa ja toimeentulonsa ja monesti vaaransivat henkensä tehdessään sitä, mikä oli oikein, auttaessaan juutalaisia pakenemaan vainoa.

Myös holokaustin rikoksen tekijät ovat lähes kaikki kuolleet. Suurin osa heistä on kuollut vanhuuteen rangaistuksenaan heidän elinikäinen syyllisyytensä. Suomessa niitä miehiä, jotka lähettivät pois nämä kahdeksan ihmistä, joita me tänään muistamme, ei tuotu kohtaamaan oikeudellisia seuraamuksia. Ja todellakin, sodanjälkeisinä vuosina suomalaisessa yhteiskunnassa riitti kostoa, joka pyrki siihen, että oikeuden löytäminen olisi ollut vaikeaa.

Nykyään meidän on muistettava, että vaikka holokaustin uhrit ja syylliset eivät ehkä olekaan keskuudessamme tulevina vuosina, antisemitismin pahuus elää. Meille eurooppalaisille antisemitismi on todellisuudessa perisynti, joka palaa hitaassa tulessa vuosisadasta toiseen ja odottaa syttymistään liekkeihin.

Silti kulttuurissamme on myös toinen vahva pohjavirta. Pakolaisten kohtelusta siinä sanotaan: ”Kun muukalainen asuu kanssasi maassasi, et saa tehdä hänelle vääryyttä. Muukalainen, joka asuu luonasi, olkoon sinulle kuin yksi kansalaisistasi; sinun tulee rakastaa häntä niin kuin itseäsi.” Näin Pyhä Raamattu meille kertoo. Se osoittaa vastuumme ihmisinä toisistamme. Se on vastuu, jota ei voi ulkoistaa Ruandaan, ei minnekään. Se on tässä ja nyt, se on siellä, missä näemme ahdistusta.

Arvoisa Israelin valtion suurlähettiläs, arvoisat suurlähettiläät, Suomen juutalaisen yhteisön edustajat, uhrien perheenjäsenet, rakkaat ystävät!

Kahdeksan karkotetun muisto muistuttaa, että kaikki historialliset tapahtumat ovat yksittäisten elämien summaa. Tänään meidän on oltava parempia.

Romanien unohdettua holokaustia muistetaan 2.8.

Toinen elokuuta vietetään romaneiden holokaustin eurooppalaista muistopäivää ja silloin on tilaisuus muistaa natsivallan toimesta murhattuja romaneita ja sintejä. Sintit ovat lähinnä Benelux maissa elävien romanien ryhmä. Euroopan parlamentti julisti vuonna 2015 tuon päivän romanien kansanmurhan eli holokaustin muistopäiväksi.

Porrajmos ja Samudaripe ovat romanikielisiä termejä, joita käytetään kuvaamaan Euroopan romani- ja sintiväestön kansanmurhaa eli holokaustia toisen maailmansodan aikana. Sanat tarkoittavat täydellistä tuhoamista. Jopa yli miljoona romania ja sintiä murhattiin tai kuoli nälkään tai tauteihin eri puolilla Eurooppaa sijainneilla keskitysleireillä. Kaikkia toisen maailmansodan aikana holokaustin kokeneita romaneita ja sintejä ei kuitenkaan surmattu keskistysleireillä, vaan useimmiten heidät ammuttiin metsissä ja haudattiin joukkohautoihin tai poltettiin paikan päällä.

IHRA (The International Holocaust Remembrance Alliance) hyväksyi 8. lokakuuta 2020 yksimielisesti ei-oikeudellisesti sitovan määritelmän koskien romanien syrjintää ja romanivastaisuutta:

Romanivastaisuuden ja -vastaisen syrjinnän ei-oikeudellisesti sitova määritelmä

Annettu 8. lokakuuta 2020

IHRA tunnustaa huolestuneena, että romanien kansanmurhan laiminlyönti on lisännyt ennakkoluuloja ja syrjintää, joita monet romaniyhteisöt** kokevat edelleen, ja hyväksyy vastuumme tällaisten rasismin ja syrjinnän muotojen torjumisesta (IHRA:n vuoden 2020 ministerijulistuksen 4 ja 7 artikla, Tukholman julistuksen 3 artikla), ja hyväksyy seuraavan määritelmän romanivastaisuudesta/romanien vastaisesta syrjinnästä:

Antigypsyismi/romanien vastainen syrjintä on osoitus yksilöllisistä ilmaisuista ja teoista sekä institutionaalisesta politiikasta ja käytännöistä, jotka koskevat syrjäytymistä, syrjäyttämistä, fyysistä väkivaltaa, romanikulttuurien ja elämäntapojen väheksymistä ja vihapuhetta, joka kohdistuu romaneihin ja romaniryhmiin, joita vainottiin natsien aikana ja joista puhutaan edelleen halveksien ”mustalaisina”. Tämä johtaa romanien kohteluun väitettynä muukalaisryhmänä ja yhdistää heidät sarjaan halventavia stereotypioita ja vääristyneitä mielikuvia, jotka edustavat tiettyä rasismin muotoa.

IHRA:n ohjaamiseksi työssään tunnustetaan seuraavat asiat:

Romanivastaisuus/romanien vastainen syrjintä on ollut olemassa vuosisatojen ajan. Se oli olennainen osa Natsi-Saksan ja sen rikoksiin osallistuneiden fasististen ja äärinationalististen kumppaneiden ja muiden yhteistyökumppaneiden harjoittamaa romanien vainoa ja tuhoamispolitiikkaa.

Romanivastaisuus/romanien vastainen syrjintä ei alkanut natsien aikakaudesta tai päättynyt sen jälkeen, vaan se on edelleen keskeinen tekijä romaneihin kohdistuvissa rikoksissa. Yhdistyneiden Kansakuntien (YK), Euroopan unionin (EU), Euroopan neuvoston (EN), Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) ja muiden kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen tekemästä tärkeästä työstä huolimatta romaneja koskevia stereotypioita ja ennakkoluuloja on paljon ja niitä käytetään edelleen suurelta osin ilman kyseenalaistamista.

Romanivastaisuus/ romanien vastainen syrjintä on monitahoinen ilmiö, jolla on laaja yhteiskunnallinen ja poliittinen hyväksyntä. Se on selkeä este romanien osallistumiselle laajemmin yhteiskuntaan, ja se estää romaneja nauttimasta yhtäläisistä oikeuksista, mahdollisuuksista ja ansiokkaasta sosiaalis-taloudellisesta osallistumisesta.

Romanivastaisuuden ja -vastaisen syrjinnän havainnollistamiseksi voidaan antaa monia esimerkkejä.

Romanien ja romanivastaisen syrjinnän nykyajan ilmenemismuotoja ovat muun muassa nämä:

  • Romanien vainon tai romanien kansanmurhan vääristäminen tai kieltäminen.
  • Ihannoidaan romanien kansanmurhaa.
  • Romaniyhteisöihin, heidän omaisuuteen ja yksittäisiin romaneihin kohdistuvan väkivallan yllyttäminen, oikeuttaminen ja niihin syyllistyminen.
  • Pakkosteriloinnit sekä muu romanien fyysisesti ja psyykkisesti loukkaava kohtelu.
  • Romanien syrjivien stereotypioiden ylläpitäminen ja vahvistaminen.
  • Romanien syyttäminen vihapuheen avulla todellisista tai havaituista sosiaalisista, poliittisista, kulttuurisista, taloudellisista ja kansanterveydellisistä ongelmista.
  • Romanien stereotypiointi henkilöinä, jotka käyttäytyvät rikollisesti.
  • Termin ”mustalainen” käyttäminen herjauksena.
  • Hyväksytään tai kannustetaan romaneihin kohdistuvia poissulkemismekanismeja rodullisesti syrjivien oletusten perusteella, kuten sulkeminen pois tavallisista kouluista ja institutionaalisista menettelyistä tai politiikasta, jotka johtavat romaniyhteisöjen eristämiseen.
  • Sellaisen politiikan toteuttaminen ilman oikeusperustaa tai sellaisten ehtojen luominen, jotka mahdollistavat romaniyhteisöjen ja -yksilöiden mielivaltaisen tai syrjivän pakkomuuton.
  • Romanien asettaminen kollektiivisesti vastuuseen romaniyhteisöjen yksittäisten jäsenten todellisista tai oletetuista toimista.
  • Romaniyhteisöihin kohdistuvan vihapuheen levittäminen missä tahansa muodossa, esimerkiksi tiedotusvälineissä, myös internetissä ja sosiaalisissa verkostoissa.

* Termin kansallisen vastineen käyttöä suositellaan, Kanada ja Yhdysvallat käyttävät termiä romanien vastainen rasismi.

** Sanaa ”romanit” käytetään kattoterminä, joka sisältää erilaisia toisiinsa liittyviä ryhmiä, olivatpa ne istuvia tai eivät, kuten romanit, matkustajat, Gens du voyage, Resandefolket/De resande, Sinti, Camminanti, Manouches, Kalés, Romanichels, Boyash/Rudari, Ashkalis, Égyptiens, Yéniches, Doms, Loms ja Abdal, jotka voivat olla kulttuuriltaan ja elämäntavoiltaan erilaisia. Nyt käsiteltävä on selittävä alaviite, ei romanien määritelmä.

Lisätietoa romanien holokaustista: