Holokaustin luonne

  1. Mikä tai mitä oli holokausti?
  2. Onko holokausti ainutlaatuinen tapahtumasarja historiassa?
  3. Kuinka paljon juutalaisia surmattiin holokaustin aikana? Kuinka se tiedetään? Ovatko murhattujen nimet tiedossa?
  4. Kuinka paljon juutalaisia surmattiin kussakin maassa?
  5. Ketkä muut joutuivat natsien uhreiksi? Miten heidän kohtalonsa muistutti juutalaisten kohtaloa? Entä missä suhteessa se oli erilainen?

Sotaa edeltänyt aika 1933-1939

  1. Milloin ja miten natsit nousivat valtaan?
  2. Miten natsit kohtelivat juutalaisia ensimmäisinä valtaannousunsa jälkeisinä vuosina?
  3. Kuinka juutalaiset reagoivat sotaa edeltäneen ajan vainoon natsien hallitsemassa Euroopassa?
  4. Miksi eivät useammat juutalaiset jättäneet Eurooppaa jo ennen sodan alkua?
  5. Miksi eivät useammat juutalaiset paenneet Palestiinaan ennen sotaa?
  6. Mitkä maat sallivat juutalaisten pakolaisten maahanpääsyn? Kuinka paljon kuhunkin maahan pääsi?

Tie lopulliseen ratkaisuun

  1. Miksi saksalaiset surmasivat juutalaisia?
  2. Missä vaiheessa natsit päättivät surmata juutalaiset?
  3. Kuka teki päätöksen surmata juutalaiset?

Ghetot

  1. Missä sijaitsivat suurimmat ghetot, kuinka paljon juutalaisia niissä oli ja milloin ne tuhottiin?
  2. Millaiset olot vallitsivat ghetoissa?
  3. Miten juutalaiset suhtautuivat ghettojen oloihin?

Miten murhatyö tapahtui

  1. Mitä olivat Einsatz-ryhmät (Einsatzgruppen) ja mikä osuus niillä oli juutalaisten tuhoamisessa?
  2. Mitkä saksalaiset yksiköt osallistuivat juutalaisten tuhoamiseen?
  1. Mitä olivat kaasuvaunut? Milloin ja missä niitä käytettiin?
  2. Kuka rakensi kaasukammiot? Mitä kaasua niissä käytettiin juutalaisten tappamiseen ja kuka sitä tuotti?
  3. Mikä oli ensimmäinen keskitysleiri? Milloin sen toiminta käynnistyi, mikä sen tarkoitus oli ja kuka oli sen komentaja?
  4. Mikä oli ensimmäinen kuolemanleiri? Milloin se perustettiin ja kuka oli sen komentaja? Milloin siellä murhattiin ensimmäiset juutalaiset?
  5. Mikä osuus saksalaismielisillä hallituksilla oli juutalaisten murhassa?
  6. Mikä osuus juutalaisten tuhoamisessa oli ei-saksalaisilla siviileillä?
  7. Millä keinoin natsit pyrkivät hirmutöidensä peittelemiseen?

Maailman vastaus holokaustiin

  1. Milloin muu maailma sai tietää holokaustin tapahtumista? Miten tieto kulkeutui vapaaseen maailmaan?
  2. Mitä Amerikan juutalaiset tekivät auttaakseen Euroopan juutalaisia sodan aikana?
  3. Miksi liittoutuneet eivät pommittaneet Auschwitzia?

Juutalaiset johtajat ja reaktiot holokaustin edessä

  1. Mitä olivat juutalaisneuvostot (Judenräte)?
  2. Ketkä olivat tunnetuimpia holokaustin ajan juutalaisjohtajia ja mitä he tekivät?
  3. Millaista vastarintaa juutalaiset tekivät natsien tuhotöiden edessä?

Kansojen oikeamieliset

  1. Keitä ovat ”Kansojen oikeamieliset”?
  2. Kuka myöntää tämän arvon?
  3. Mitkä ovan tämän arvon myöntämisperusteet?

Holokaustin jälkeen

  1. Missä kunnossa olivat juutalaiset Saksassa ja Puolassa vapautuksensa jälkeen? Miten heidän paluunsa yhteiskuntaan alkoi?

Holokaustin luonne


1. Mikä tai mitä oli holokausti?

Holokausti oli natsien sekä näiden liittolaisten ja myötäilijöiden toimeenpanema arviolta kuuden miljoonan juutalaisen murha. Saksan Neuvostoliittoon kesällä 1941 tekemän hyökkäyksen ja sodan loppumisen, joka Euroopan osalta tapahtui toukokuussa 1945, välisenä aikana natsi-Saksa myötäilijöineen pyrki jokaisen valtapiirissään asuvan juutalaisen surmaamiseen. Koska natsien harjoittama juutalaisten syrjintä alkoi jo Hitlerin valtaannoususta tammikuussa 1933, pitävät monet historioitsijat tätä holokaustin aikakauden alkuna. Juutalaiset eivät olleet Hitlerin hallinnon ainoita uhreja mutta he olivat ainoa ihmisryhmä, jonka natsit pyrkivät tuhoamaan täydellisesti.


2. Onko holokausti ainutlaatuinen tapahtumasarja historiassa?

Historia tuntee muitakin holokaustin kaltaisia tapahtumia mutta on erityispiirteitä, jotka monien tutkijoiden mukaan tekevät holokaustista ainutlaatuisen. Joukkomurhia, jopa miljoonia uhreja vaatineita ja yksittäisiin uskonnollisiin, kansallisiin tai sosiaalisiin ryhmiinkin kohdistuneita, on tapahtunut historiassa. Muutkin valtiot kuin natsi-Saksa, ovat käyttäneet leirijärjestelmää ja teknologiaa tappavien suunnitelmiensa toteuttamiseen ja myös juutalaisia on vainottu kautta historian.

Holokaustia voidaan kuitenkin pitää ainutlaatuisena tapahtumasarjana kahdestakin näkökohdasta: 1) Muihin ryhmiin kohdistamistaan menettelytavoista poiketen natsit pyrkivät surmaamaan kaikki juutalaiset kaikkialla ikään, sukupuoleen, uskonnolliseen vakaumukseen tai tekoihin katsomatta ja he valjastivat modernin hallintokoneiston tämän päämäärän saavuttamiseen.2) Natsien johto katsoi, että maailman vapauttaminen juutalaisista olisi hyödyllistä Saksan kansalle ja koko ihmiskunnalle, vaikka todellisuudessa juutalaiset eivät voineet aiheuttaa minkäänlaista uhkaa. Tämä ajatus, joka perustuu rasistiseen oppiin siitä, että juutalaiset ovat ”vahingollinen rotu”, johti ehkä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä ”lopullisena ratkaisuna” tunnetun ohjelman käynnistämiseen.


3. Kuinka paljon juutalaisia surmattiin holokaustin aikana? Kuinka se tiedetään? Ovatko murhattujen nimet tiedossa?

Holokaustin aikana surmattujen juutalaisten tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa. Yleisesti puhutaan 6 miljoonasta ja viitataan korkea-arvoisen SS-upseerin, Adolf Eichmannin, esittämään arvioon. Suurin osa tutkimuksista vahvistaa uhrien luvun sijoittuvan viiden ja kuuden miljoonan välille. Varhaiset laskelmat vaihtelivat 5,1 miljoonasta (prof. Raul Hilberg) 5,95 miljoonaan (Jacob Leschinsky). Uudempi, professori Israel Gutmanin ja tri Robert Rozettin tekemä tutkimus arvioi juutalaisten uhrien lukumääräksi 5,59-5,86 miljoonaa, kun taas tri Wolfgang Benzin johtaman tutkimuksen esittämä arvio liikkuu 5,29 ja 6 miljoonan välillä.

Näiden arvioiden perustana on vertailu sotaa edeltäneen ja sodan jälkeisen ajan väestötilastojen ja -arvioiden välillä. Myös natsien asiakirjoja, joihin on osittain dokumentoitu tietoja toimeenpannuista kuljetuksista ja murhista, on käytetty arvioiden apuna.

Arvioiden mukaan Yad Vashemista on löydettävissä tällä hetkellä yli 4 miljoonan uhrin nimet. Tämä luku perustuu pääosin n. 2 miljoonaan ns. todistuskaavakkeeseen (Pages of Testimony), joihin on usein talletettu tietoa useammasta kuin yhdestä holokaustin aikana kadonneesta juutalaisesta. Kesäkuun alkuun 1999 mennessä yli 1,6 miljoonaa todistuskaavaketta on talletettu digitaaliseen muotoon. Tämän lisäksi on olemassa tuhansia muita dokumentteja, joissa esiintyy nimiä holokaustin ajalta. Monet näistä ovat holokaustin kuolonuhreja. Tämä dokumenttiaineisto odottaa vielä läpikotaista tutkimusta ja kokoamista tietokantaan. Projektin päämääränä on kyetä tarjoamaan jokaisesta yksittäisestä uhrista niin paljon tietoa kuin mahdollista.


4. Kuinka paljon juutalaisia surmattiin kussakin maassa?

Koska kaikista natsi-Saksan vaikutuspiirissä olleissa maissa surmatuista juutalaisista ei ole yksiselitteisiä tilastoja ja koska maiden rajat siirtyivät useaan otteeseen ennen sotaa, sen aikana ja vielä jälkeenkin, on uhrien lukumääristä vaikea antaa yksiselitteisiä maakohtaisia tietoja. Seuraavat tiedot on otettu Encyclopedia of holokausti -teoksesta, joka perustuu Yad Vashemissa tehtyyn tutkimustyöhön. Teos antaa myös lisäselityksiä luvuille, jotka tässä esitetään maakohtaisesti jaoteltuina.

Arvioidut uhrien määrät holokaustin aikana

Maa Juutalaisväestö ennen sotaa Uhreja vähintään Uhreja enintään
Belgia 65,700 28,900 28,900
Bulgaria 50,000 0 0
Böömi ja Määri 118,310 78,150 78,150
Eesti 4,500 1,500 2,000
Hollanti 140,000 100,000 100,000
Italia 44,500 7,680 7,680
Itävalta 185,000 50,000 50,000
Jugoslavia 78,000 56,200 63,300
Kreikka 77,380 60,000 67,000
Latvia 91,500 70,000 71,500
Liettua 168,000 140,000 143,000
Luxemburg 3,500 1,950 1,950
Neuvostoliitto 3,020,000 1,000,000 1,100,000
Norja 1,700 762 762
Puola 3,300,000 2,900,000 3,000,000
Ranska 350,000 77,320 77,320
Romania 609,000 271,000 287,000
Saksa 566,000 134,500 141,500
Slovakia 88,950 68,000 71,000
Suomi 2,000 7 7
Tanska 7,800 60 60
Unkari 825,000 550,000 569,000
Yhteensä 9,796,840 5,596,029 5,860,129
Pyöristetty luku 9,797,000 5,596,000 5,860,000


5. Ketkä muut joutuivat natsien uhreiksi? Miten heidän kohtalonsa muistutti juutalaisten kohtaloa? Entä missä suhteessa se oli erilainen?

Lukuisat ihmiset joutuivat natsihallinnon uhreiksi poliittisista, sosiaalisista tai rodullisista syistä. Ensimmäisten poliittisista syistä vainottujen joukossa olivat saksalaiset itse. Monet kuolivat keskitysleireissä mutta useimmat kuitenkin vapautettiin sen jälkeen kun heidät oli henkisesti muserrettu. Mielisairauksista tai fyysisestä vammaisuudesta kärsineitä saksalaisia surmattiin ”eutanasia-ohjelman” kohteina. Muita saksalaisia vangittiiin homoseksuaalisuudesta, rikollisuudesta tai sopeutumattomuudesta syytettynä. Vaikka nämä joutuivatkin brutaalin kohtelun uhreiksi ei heitä kuitenkaan määrätty juutalaisten tavoin täydellisesti tuhottaviksi.

Mustalais- eli romaniväestön suhteen natsihallinnon politiikka oli ailahtelevaa. Laajentuneessa Saksassa yhteiskuntaan mukautuneet romanit nähtiin sosiaalisesti vaarallisina ja heidät pyrittiin surmaamaan, kun taas miehitetyssä Neuvostoliitossa yhteiskuntaan sulautuneet romanit välttyivät vainoilta mutta vaeltavaan elämäntapaan pitäytyvät surmattiin. Puolan, Venäjän, Ukrainan, Jugoslavian, Tsekkoslovakian ja Bulgarian kansat joutuivat niinikään vaihtelevan menettelyn kohteiksi vaikka rodullisesti heidät kaikki määriteltiinkin alempiarvoisiksi. Slovakit, kroaatit, bulgarialaiset ja monet ukrainalaisista olivat natsien liittolaisia. Venäläisiä sotavankeja kuoli välinpitämättömyyden ja kovan työn seurauksena mutta myös murhattuina natsihallinnon rasismin ja kommunistivihan uhreina. Natsien suunnitelmat puolalaisten suhteen eivät tähdänneet hävittämiseen. Puolalaiset ”ulkoisilta piirteiltään saksalaiset” lapset tuli kasvattaa saksalaisiksi, älymystö ja johtajat murhata kapinan estämiseksi ja loput kansasta alistaa saksalaishallinnon alle.

Tie kohti kansanmurhaa


6. Milloin ja miten natsit nousivat valtaan?

Vastoin yleistä kuvitelmaa Hitler ei noussut valtaan kumoamalla demokraattisesti valittua hallitusta terroritoimin. Häntä ei myöskään valittu johtoon saksalaisten äänestäjien selkeällä vaatimuksella. Pikemminkin voidaan sanoa, että hän pääsi valtaan käsiksi presidentti Hindenburgin nimitettyä hänet valtakunnankansleriksi 20. tammikuuta 1933. Tuohon kohtalokkaaseen päivään mennessä ei natsipuolue sen paremmin kuin Hitler henkilökohtaisestikaan ollut päässyt lähellekään yksiselitteistä vaalivoittoa. Viimeisissä demokraattisissa vaaleissa marraskuun 6. päivänä 1932 natsipuolue, joka kyllä oli puolueista voimakkain, itseasiassa menetti suosiotaan ääniosuuden laskiessa edellisten heinäkuun 31 päivänä 1932 pidettyjen vaalien 37,3 prosentista 33,1 prosenttiin.

Päästyään valtaan käsiksi Hitler ja hänen liittolaisensa eivät aikailleet ryhtyessään laajentamaan valtansa perustuksia ja purkamaan demokraattista perustuslakia pala palalta. Ratkaiseva merkkipaalu oli ns. ”valtalaki”, joka antoi hallitukselle vallan säätää lakeja ilman parlamentin tai presidentin suostumusta. Saksalaisten osavaltioiden (Länder) itsehallinto lakkautettiin 31.3.1933 säädetyllä lailla. Natsien vallankaappaus oli täydellinen, kun 14. heinäkuuta 1933 astui voimaan ”Laki uusien poliittisten puolueiden kieltämisestä” ja sen seurauksena natsipuolueesta tuli ainoa laillinen poliittinen puolue Saksassa.


7. Miten natsit kohtelivat juutalaisia ensimmäisinä valtaannousunsa jälkeisinä vuosina?

Sotaa edeltäneen ajan juutalaisvainot Saksassa tapahtuivat varsin toisenlaisissa olosuhteissa kuin tuhoamishanke sodan aikana. Natsipolitiikan päämäränä ensimmäisten vuosien aikana ei vielä ollut juutalaisten fyysinen tuhoaminen vaan lähinnä heidän sosiaalinen ja taloudellinen eristämisensä ja karkottamisensa Saksan maaperältä. Näiden päämäärien tavoittelussa hallintokoneisto oli vielä sellaisten sisäisten ja ulkoisten estojen alainen, jotka jarruttivat antisemiittisten toimien brutaaliutta. Suurin osa antisemiittisistä toimista toteutettiin täysin julkisesti maailman silmien edessä. Tyypillisiä muotoja olivat syrjivä lainsäädäntö, taloudellisten edellytysten riisto, julkiset häpäisyt, hallinnollinen haitanteko ja sosiaalinen eristäminen eivätkä vielä niinkään ruumiillinen kidutus tai murhat. Natsipolitiikan erityispiirre sotaa edeltäneinä vuosina oli painostuksen ja olosuhteiden normalisoinnin sekä antisemiittisen paineen kiristämisen ja helpottamisen hämmentävä vaihtelu. Kiihkeiden antisemitismin hyökyjen vastapainona oli pitkähköjäkin petollisen seesteisyyden aikoja.

Yleisesti voidaan todeta sotaa edeltäneen ajan antisemiittisen toiminnan huipentuneen kolmessa kohden:

  1. Boikottikampanja 1. päivänä huhtikuuta 1933 ja sitä seuranneet juutalaisiin julkisen sektorin työntekijöihin ja tiettyihin ammatinharjoittajiin kohdistuneet rotulait.
  2. Nürnbergin lait 15. syyskuuta 1935, jotka löivät lopulisen pisteen juutalaiselle emansipaatiolle (tasa-arvopyrkimykselle) Saksassa ja määrittelivät juutalaisuuden rodullisin termein.
  3. Valtionhallinnon organisoima marraskuun 9. ja 10. päivän välisen yön pogromi 1938, niinkutsuttu Kristallnacht eli Kristalliyö.

8. Kuinka juutalaiset reagoivat sotaa edeltäneen ajan vainoon natsien hallitsemassa Euroopassa?

Saksan juutalaisyhteisö, natsihallinon ensimmäinen uhri, oli eräs vanhimmista juutalaisyhteisöistä Euroopassa. Vuoteen 1933 saakka Saksan juutalaisia oli laajasti pidetty todellisena malliesimerkkinä tasa-arvopyrkimysten toteutumisesta sekä juutalaisten ja heidän ei-juutalaisen ympäristönsä luovasta vuorovaikutuksesta. Suurin osa Saksan juutalaisista piti itseään yhtä saksalaisina kuin kuka tahansa heidän kristityistä maanmiehistään. Noin 12 000 heistä oli kaatunut ensimmäisen maailmansodan taistelukentillä rakastamansa maan edun ja kunnian puolesta.

Ensimmäisinä päivinä vainojen puhjettua heidän oli vaikea käsittää miten kukaan voisi riistää heiltä heidän oikeuksiaan ja identiteettiään saksalaisina ja että he voisivat joutua hylkiön asemaan omassa maassaan. ”Saksa pysyy Saksana”, totesi juutalaisten enemmistöä edustaneen Juutalaisuskoisten Saksan kansalaisten keskusneuvoston sanomalehden pääkirjoitus. ”Kukaan ei voi riistää meiltä meidän koti- ja isänmaatamme.”

Ideologisen vedenjakajan toisella puolella Saksan sionistit, jotka eivät koskaan olleet uskoneet saksalais-juutalaisen synteesin todellisiin mahdollisuuksiin, näyttivät paremmin sopeutuneilta uuteen aikaan. Päinvastoin kuin monet muut, he eivät nähneet natsihallintoa vain väliaikaisena takaiskuna emansipaatiolle eivätkä odottaneet sen kaatuvan itsestään. Hekään eivät kuitenkaan kyenneet näkemään koko vakavuudessaan sitä uhkaa, jota natsihallinto juutalaisten olemassaololle merkitsi. Muiden juutalaisten tavoin heilläkin oli taipumus olettaa, että natsihallinnon vallankumouksellinen kiihko laantuisi ensimmäisten vallassaolokuukausien aikana ja ettei sen purema tulisi osoittautumaan niin pahaksi kuin sen haukku. Ensimmäiset, jotka tiedostivat vaaran olivat ne syntyperältään juutalaiset, jotka toimivat aktiivisesti sosialistisissa ja kommunistisissa liikkeissä ja tämän vuoksi olivat kaksinkertaisesti vainon, siis sekä poliittisen että rodullisen, kohteena.

Oleellinen piirre Saksan juutalaisten yhteisessä reagointitavassa oli juutalaisen tietoisuuden syveneminen ja juutalaisyhteisön sisäisten solidaarisuuden siteiden vahvistuminen vainon alla. Sionistiseen liikkeeseen lukeutuva lehtimies Robert Weltsch puki tämänkaipauksen sanoiksi artikkelisarjassaan, jonka otsikkona oli ”Sano kyllä juutalaisuudelle.” Natsiuhan edessä Saksan juutalaiset ylittivät vanhoja ristiriitoja ja onnistuivat luomaan uusia kattavia organisaation kehyksiä. Ensimmäisenä perustettiin (huhtikuussa 1933) ”Avun ja jälleenrakennuksen keskuskomitea”, joka koordinoi laajamittaisia toimia ahdistetun juutalaisyhteisön hyvinvoinnin puolesta. Syyskuun 17. päivänä 1933 syntyi ”Saksan juutalaisten kansallinen edustajisto” ja se otti itselleen vastuun kaikenlaisesta poliittisesta edunvalvonnasta. Juutalaisen väestön ja taiteilijoiden kulttuurisia tarpeita koordinoi ”Kulttuuriliitto” (Kulturbund), joka niinikään perustettiin 1933.


9. Miksi eivät useammat juutalaiset jättäneet Eurooppaa jo ennen sodan alkua?

Yksinkertaisin vastaus tähän on, että heillä ei yksinkertaisestiollut mihin mennä. Chaim Weizmannin kuuluisaa huomautusta lainaten: suhteessa Euroopan juutalaisiin maailma oli jakautunut kahtia: paikkoihin, joissa he eivät voineet elää ja paikkoihin, joihin he eivät voineet mennä. Keskeisten merentakaisten maiden tiukat maahanmuuttosäännökset juutalaispakolaisten suhteen heijastelivat maailmanlaajuista taloudellisten itsesuojelupyrkimysten värittämää asenneilmastoa, johon sekoittui muukalaiskammoa (ksenofobiaa) ja suoranaista antisemitismia. Presidentti Franklin Rooseveltin koollekutsuma kansainvälinen pakolaisasioiden konferenssi Evianissa (Ranskassa) heinäkuussa 1938 osoittautui täydelliseksi fiaskoksi. Yksikään edustettuna olleista 32 maasta ei tarjonnut mahdollisille Saksan ja Itävallan juutalaispakolaisille minkäänlaista toivoa.

Toinen selitys on, että antisemiittisen painostuksen katkonainen ja vaihteleva esiintyminen natsien vallassaolon ensimmäisinä vuosina antoi hämmentävän signaalin juutalaisille uhreille saaden heidän vaarantunteensa hiipumaan ja heidät tuudittautumaan uskoon, että pahin oli jo ohi. Juutalaisten paniikinomainen pako natsien hallitsemasta Euroopasta seurasi vasta kevään 1938 ja kyseisen vuoden maaliskuussa tapahtuneen Itävallan natsi-Saksaan liittämisen myötä.


10. Miksi eivät useammat juutalaiset paenneet Palestiinaan ennen sotaa?

Perussyynä on pidettävä Palestiinaan suuntautuvan maahanmuuton kontrollia, jota brittiläinen mandaattivalta harjoitti. Perusteluna käytettiin ”taloudellisen maahanottamisen kapasiteetin” käsitettä, jolla juutalaisten maahanpääsyä rajoitettiin brittien omien imperiumin laajuisten ja strategisten etujen mukaisesti. Itseasiassa oli olemassa kolme laillista tietä päästä Palestiinaan ennen sotaa:

a) ”Kapitalistiviisumeja” myönnettiin maahanmuuttajille, joilla oli omistuksessaan pääomaa vähintään 1000 Palestiinan punnan arvosta. Suhteuttaen: poliisin vuosiansio vuonna 1933 oli vähemmän kuin 50 puntaa.

b) Halutzim’it, nuoret sionistipioneerit, jotka olivat läpikäyneet ammatillisen – enimmäkseen maatalouteen suuntautuvan – koulutusjakson ulkomailla, saattoivat päästä maahan ”työläisinä”. Palestiinan hallitus määräsi työläisille myönnettyjen maahanmuuttolupien määrän puolivuosittain perustaen lupien määrän taulukoihin, jotka heijastelivat ajan taloudellista tilannetta ja erityisesti työttömyyden tasoa.

c) Omaiset eli Palestiinassa asuvien kanssa suorassa sukulaisuussuhteessa olevat. Vuoden 1937 jälkeen Kuninkaallisen komission raportin seurauksena juutalaisten maahanmuuttoa rajoitettiin peittelemättömän poliittisesti. Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että sionistinen liike, jonka ruumiillistuma oli Jewish Agencyn toimeenpaneva komitea, kyllä säännöllisesti taittoi peistä Palestiinan hallituksen myöntämien kiintiöiden suuruudesta mutta ei koskaan kyseensalaistanut menettelyä sinänsä. Rajoittamaton ja vapaa maahanmuutto olisi ollut ristiriidassa Agencyn käsityksen kanssa sionistisen päämäärän saavuttamisesta. Sen tuli tapahtua hitaan, orgaanisen kehityksen kautta, jossa sionistisen tavoitteen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset päämäärät Palestiinassa saisivat etusijan ohi juutalaisen yksilön tarpeiden.


11. Mitkä maat sallivat juutalaisten pakolaisten maahanpääsyn? Kuinka paljon kuhunkin maahan pääsi?

Merkittävin mertentakaisista maista, joka salli juutalaispakolaisten maahanpääsyn Hitlerin ensimmäisinä vallassaolovuosina oli Palestiinan brittiläinen mandaattihallintoalue. Tämä kuva kuitenkin muuttui merkittävästi vuoden 1936 jälkeen ja erityisesti vuonna 1938. Myöhemmin, pakolaisten maahanpääsyn Palestiinaan vaikeuduttua entisestään, merkittävimmät merentakaisista maista, Yhdysvallat ja Iso-Britannia, olivat taipuvaisia löyhentämään rajoittavaa käytäntöään. Näin erityisesti Itävallan juutalaisten natsi-Saksaan liittämisen ja Kristalliyön tapahtumien seurakuksena juutalaisten kokeman epätoivoisen ahdistuksen edessä. Epätoivoisissa yrityksissään murtautua vapaaksi natsien tappavasta ansasta Saksan ja Itävallan juutalaispakolaisia lähtii niinkuin kauas kuin Shanghaihin.

Juutalaisten maastamuutto Saksasta ja Itävallasta vuosina 1933-39 kohteittain jaoteltuna:
Yhdysvallat 85 000
Latinalainen Amerikka 85 000
Palestiina 60 000
Shanghai 18 000
Iso-Britannia 60 000
Sveitsi 12 000
Yhteensä 320 000

Noin 110 000 juutalaispakolaista Saksasta ja Itävallasta pakeni naapurimaihin vain joutuakseen jälleen natsien kynsiin sodan aikana.

Tie lipulliseen ratkaisuun



12. Miksi saksalaiset surmasivat juutalaisia?

Tähän kysymykseen on tarjottu monia vastauksia – teologisia, historiallisia, filosofisia, psykologisia ja marxismista nousevia – mutta mikään näistä yksinään ei ole tyydyttävä. Historiallinen vastaus saattaisi olla jotakuinkin seuraavanlainen:

1930-luvulla suuret kansanjoukot Saksassa elivät yhteiskunnassa, joka perustui vihan, etnisen utopiauskon ja väkivallan periaatteille. He lähtivät sotaan hakemaan hyvitystä jokaiseen edeltävien 200 vuoden aikana heitä kohtaan tehtyyn todelliseen tai kuviteltuun vääryyteen sekä luomaan todeksi omaa näkemystään paremmasta maailmasta. Keskeinen uskomus rakennelmassa, jonka varassa ja vallassa he elivät oli se, että juutalaiset (tai ”Juutalainen”) edusti kaikkea sitä mikä oli suunnattu heitä vastaan ja tästä syystä tuo tekijä oli poistettava. Tämä uskomus oli kiinteästi yhteydessä monien omaksumaan rotuopilliseen maailmankuvaan, joka määritteli saksalaiset ylemmän rodun, pohjoisten arjalaisten, edustajiksi ja juutalaiset vahingollisten fyysisten ominaisuusien saastuttamaksi vastaroduksi. Utopia, johon nämä saksalaiset pyrkivät, jäisi saavuttamattomaksi jos juutalaiset olisivat olemassa. Kun juutalaisten maantieteellinen poistaminen ja uudelleensijoittaminen osoittautui mahdottomaksi toteuttaa, he tarttuivat ratkaisuista radikaaleimpaan: Lopulliseen ratkaisuun.


13. Missä vaiheessa natsit päättivät surmata juutalaiset?

Tarkkaa ajankohtaa natsien päätökselle surmata kaikki juutalaiset ei aivan tarkasti tunneta. Mitään kirjallista päätöstä Hitleriltä tähän suuntaan ei ole löytynyt.

Kuitenkin tosiasiat puhuvat puolestaan: Juutalaisten systemaattinen tuhoaminen alkoi kesäkuussa 1941 Neuvostoliiton alueella ja levisi Puolaan ja muuhun Eurooppaan myöhemmin samana vuonna sekä vuoden 1942 aikana. Suunnitelma juutalaisten surmaamiseksi Neuvostoliitossa oli oleellinen osa miehityssuunnitelmia. Ensimmäisiä kuolemanleirejä oli ryhdytty rakentamaan syksyyn 1941 mennessä ja Reinhard Heydrich, toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö SS:n sisällä, oli edennyt pitkälle osalleen tulleessa suunnitelmassa ”Euroopan juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi”. Merkittävimpien hallinnon ja SS:n johtohenkilöiden kokoontuessa koordinaatiokokoukseen Berliinin esikaupunkiin Wannseehen tammikuun 20. päivänä 1942, oli jo satoja tuhansia surmattu ja kaikkien juutalaisten surmaamiseen tähtäävää suunnitelmaa jo lähdetty toteuttamaan. Hitlerin antaman kirjallisen käskyn puuttuminen on johtanut historioitsijoiden kesken erimielisyyteen päätöksen ajankohdasta mutta yleisimin ollaan sitä mieltä, että sellainen annettiin suullisesti joskus vuoden 1941 aikana.

Historioitsijoiden ”intentionalistinen” koulukunta on sitä mieltä, että Hitler ja muut natsijohtajat olivat kaiken aikaa suunnitelleet juutalaisten tuhoamista ja odottivat vain sopivaa hetkeä aloittaa operaatio. ”Funktionalistiset” historioitsijat katsovat, että natsien rasistinen antisemitismi johti moniin muihin toimintatapoihin ja ratkaisuihin ennenkuin Hitler lopulta käski surmata kaikki juutalaiset.


14. Kuka teki päätöksen surmata juutalaiset?

Saksan yhteiskunta 1930-luvulla oli antisemitismin, rasismin, Saksan johtamaan ihmiskuntaan tähtäävän utopistisen näyn sekä syvään juurtuneen ja perusteellisen ihmiselämään kohdistuvan tunteettomuuden läpitunkema. Kaikki nämä tekijät vaikuttivat siihen sodankäynnin muotoon, jota natsi-Saksa kävi ja ne vuorostaan vahvistuivat entisestään sodan myötä. Laajat ja hyvinkin erilaiset kansankerrokset hyväksyivät perusperiaatteen, että juutalaiset on poistettava näyttämöltä. Vaikkakaan tapa, jolla tämä tultaisiin toteuttamaan ei ollut selvä, humanitaariset pohdinnat olivat joka tapauksessa poissuljettuja.

Tässä ilmapiirissä ajatus juutalaisten rohkaisemisesta maastamuuttoon kehittyi kuljetusten politiikaksi, sitten edettiin brutaalien kuljetusten käyttöönottoon ja lopulta kuljetuksiin, joiden määränpäänä oli kuolema. Ei ole selvää edesauttoiko Hitler tätä kehitystä vai salliko sen vain tapahtua useilla eri tasoilla toimivien alaisten tehdessä itsenäisiä aloitteita pyrkiessään tulkitsemaan ja toteuttamaan esimeistensä toiveita. Kun SS ja muut tahot, armeija mukaanluettuna, murhasivat tehokkaasti satoja tuhansia juutalaisia Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 tehdyn invaasion aikana, Hitler ymmärsi, että täydellisen hävittämisen vaihtoehto oli tullut mahdolliseksi. Seuraavan puolen vuoden aikana valmistettiin suunnitelmat tuhoamisleirien rakentamiseksi ja niiden toteuttaminen alkoi.

Kaikkien juutalaisten surmaamisen ajatuksen alkuperä ei ole selvä vaikkakin Hitlerin kirjassa Taisteluni (Mein Kampf) on katkelmia, jotka viittaavat siihen, että sellainen nimenomainen käsky on saatettu antaa. Natsibyrokratian luonteen tuntien on selvää, että käskyn on täytynyt tulla Hitleriltä itseltään mutta sen toteuttaminen oli useiden kymmenien tuhansien kätten työtä miljoonien muiden myötävaikuttaessa hyväksyen.

Holokaustin historialliset faktat: ghetot ja keskitysleirit



15. Missä sijaitsivat suurimmat ghetot, kuinka paljon juutalaisia niissä oli ja milloin ne tuhottiin?

Suurin ghetto oli Varsovassa. Siellä asui 480 000 juutalaista ja se tuhottiin toukokuussa 1943. Tuhoa edelsivät valtaisat karkotukset Treblinkaan kesällä 1942 sekä kaksi kapinaa tammi- ja huhtikuussa 1943.

Lodzin ghetossa oli enimmillään 160 000 juutalaista. Tämä ghetto tuhottiin asteittain: ensimmäisessä karkotusaallossa Chelmnoon (Kulmhof) tammi-toukokuussa 1942, sen jälkeen monien karkotusten myötä Chelmnoon ja muihin leireihin ja lopullisesti 1. syyskuuta 1944. Lvovin ghetossa oli lähes 150 000 juutalaista, kun se perustettiin marraskuussa 1941. Sen viimeiset muutama tuhat asukasta poistettiin kesäkuussa 1943 sen jälkeen kun muut oli lähetetty kuolemaan Belzeciin ja Janowskaan.

Minskin ghetossa oli 100 000 juutalaista ko. kaupungista ja sen lähikaupungeista ja -kylistä. Minskin ghetto tuhottiin 21. lokakuuta 1943 sen jälkeen kun suurin osa juutalaisasukkaista oli ammuttu tai lähetetty kuolemaan Sobiborissa.

Vilnassa suurin osa 57 000:sta ghetossa alunperin asuneesta juutalaisesta ammuttiin läheisissä Ponarin kaivoksissa. Epäonnistuneen Vilnan ghettokapinan seurauksena viimeiset muutama tuhat juutalaista lähetettiin leireihin Viroon 23. syyskuuta 1943. Bialystokin ghetto, jossa alunperin oli 50 000 juutalaista, tuhottiin 16. elokuuta 1943 juutalaisten vastarintaliikkeen pidettyä puoliaan viiden päivän ajan.


16. Millaiset olot vallitsivat ghetoissa?

Holokaustin aikana ghetot olivat pieniä ja useimmiten köyhiä kaupunginosia, joihin juutalaiset eristettiin ja joihin ei-juutalaisilta tavallisesti oli pääsy kielletty. Monia ghettoja ympäröi muuri tai aita, jotta juutalaiset kyettiin tehokkaammin eristämään naapureistaan ja muusta maailmasta. Ghetot oli tarkoitettu tilapäisiksi, tarkoin valvotuiksi keräyspaikoiksi, joissa juutalaisten työvoimaa hyödynnettäisiin kunnes saksalaisten toimenpiteet tulevaisuudessa johtaisivat heidän hävittämiseensä.

Ghettojen juutalaiset elivät hirvittävissä olosuhteissa. Natsit takavarikoivat lähes kaiken heidän omaisuutensa ja eväsivät heiltä mahdollisuuden useimpien päivittäisen elämän tarpeiden täyttämiseen. Aivan liian suuri asutustiheys, epähygienia, äärimmäinen aliravitsemus ja peruslääkkeiden puute johti laajoihin epidemioihin useissa ghetoissa. Pakkotyössä vallinneet kovat olosuhteet ja pitkät työpäivät heikensivät myös juutalaisia. Varsovassa, suurimmassa ghetossa, arviolta 85 000 juutalaista (n. 20 prosenttia gheton väestöstä) kuoli olosuhteiden uhrina jo ennenkuin natsit aloittivat heidän karkotuksensa kuolemanleireihin. Muissakin ghetoissa kuolleisuus oli ilmeisesti samaa luokkaa ja sielläkin missä olot olivat vähän paremmat, ne olivat Vilnan gheton päiväkirjan kirjoittajan tri Lazar Epsteinin sanoja lainaten ”ahtaat kuin haudassa”.


17. Miten juutalaiset suhtautuivat ghettojen oloihin?

Yrittäessään selviytyä vaikeissa oloissa, joihin heidät oli alistettu, juutalaiset turvautuivat laillisiin ja ”laittomiin” keinoihin. Juutalaisneuvostot järjestivät majoitusta, jakelivat ruokaa ja tarjosivat sosiaalihuoltoa, lastenhoitoa, pakolaisapua ja muita palveluja venyen siten varsin rajallisten mahdollisuuksiensa ja voimavarojensa yli. Joissakin ghetoissa syntyi itsenäisiä sosiaaliturvajärjestöjä samantapaisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Poliittiset puolueet ja nuorisojärjestöt järjestäytyivät salaisesti antaakseen jäsenilleen lisäapua ja moraalista tukea. Perheet ja ystävät pyrkivät auttamaan omiaan.

Monet juutalaiset ghetoissa tulivat sekä yksittäin että yhdessä huomaamaan, että natsit olivat sulkeneet heidät ansaan: Jos he tottelivat natsien sääntöjä, heitä odotti ennenaikainen kuolema nälkään tai sairauteen. Jos he jäivät kiinni sääntöjen rikkomisesta ruokaa, tarvikkeita tai tietoja salakuljettaessaan, heitä odotti varma kuolema. Monissa tapauksissa juutalaiset valitsivat ”rikolliseksi” ryhtymisen elämästä kamppaillessaan.

Miten murhatyö tapahtui



18. Mitä olivat Einsatz-ryhmät (Einsatzgruppen) ja mikä osuus niillä oli juutalaisten tuhoamisessa?

Einsatzgrupp tarkoittaa ”tehtäväryhmää”, ”toimintapartiota” tai ”iskujoukkoa”. SS muodosti näitä yksikköjä ennen Itävaltaan, Tsekkoslovakiaan, Puolaan ja Neuvostoliittoon tunkeutumista. Einsatz-ryhmien tehtävänä Puolassa oli terrorisoida paikallisväestöä ja murhata kaikki SS:n näkökulmasta ei-toivotut. Pahamaineisimmat Einsatz-ryhmät muodostettiin ennen hyökkäystä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Niiden ensisijaisena tehtävänä oli tuhota se, mitä pidettiin Neuvostoliiton ideologisena perusrakenteena. Poliittisten komissaarien, kommunistipuolueen jäsenten ja ennenkaikkea juutalaisten nähtiin näyttelevän siinä keskeistä roolia.

Einsatz-ryhmät etenivät Neuvostoliittoon yhdessä Saksan armeijan kanssa. Pysähtymispaikoissaan ryhmät keräsivät ja ampuivat sumeilematta kaikki löytämänsä juutalaiset. Ryhmät kirjoittivat toiminnastaan yksityiskohtaisia päivittäisiä raportteja, joita on säilynyt meidän päiviimme saakka. Omien raporttiensa mukaan ryhmät surmasivat ainakin 900 000 juutalaista ja murhasivat lisäksi muiden yksiköiden avustuksella satoja tuhansia.


19. Mitkä saksalaiset yksiköt osallistuivat juutalaisten tuhoamiseen?

Noin puolet holokaustin aikana murhatusta kuudesta miljoonasta juutalaisesta kuoli SS:n ylläpitämillä kuolemanleireillä. Noin neljänneksen uhreista ampuivat Einsatz-ryhmät tai näiden apuna toimineet joukot, jotka koostuivat SS-prikaateista, poliisiosastoista sekä Saksan asevoimien yksiköistä sekä toisinaan niinkin epätodennäköisistä ryhmistä kuin rakennusjoukoista ja muusikoista. Serbian koko juutalaisyhteisö tuhottiin Saksan varsinaisen armeijan ja SS:n yhteisoperaatiossa.

Monet uhrit kuolivat SS:n ylläpitämillä keskitys- ja työleireillä tai ghetoissa. Ghettoja ylläpitivät tavallisesti saksalaiset siviiliviranomaiset, joihin kuului lakimiehiä, insinöörejä, lääkäreitä ja muita virkailijoita. Kymmeniä tuhansia juutalaisia pakeni ja saksalaiset osastot jahtasivat heitä tunnollisesti yksittäin. Saksalaiset tehtailijat käyttivät miljoonia ihmisiä orjatyössä ja erityisesti alempiin sosiaaliluokkiin lukeutuvien juutalaisten kuolleisuus oli poikkeuksellisen suuri.


20. Mitä olivat kaasuvaunut? Milloin ja missä niitä käytettiin?

Kaasuvaunut olivat kuorma-autoja, joita käytettiin juutalaisten ja muiden surmattavien tukehduttamiseen. Kuorma-autojen moottorien käyttämästä polttoaineesta syntynyt häkä johdettiin erillisiin suljettuihin kammioihin. Tätä menetelmää käytettiin aluksi osana eutanasia-ohjelmaa, jolla natsit tuhosivat fyysisesti ja henkisesti vammaisia saksalaisia. Myöhemmin, syyskussa 1941, neuvostoliittolaisia vankeja murhattiin Sachsenhausenissa johtamalla pakokaasu kuorma-auton omaan tiiviiksi sinetöityyn tavaratilaan. Kaksi kuukautta myöhemmin liikkuvat kaasukammioautot otettiin käyttöön Saksan miehittämillä Neuvostoliiton alueilla osana Einsatz-ryhmien johtamaa juutalaisten tuhoamiseen tähtäävää toimintaa. Kun Chelmnon kuolemanleiri perustettiin joulukuussa 1941, myös siellä käytettiin kaasuautoja. Tällä tavoin surmattiin noin 700 000 ihmistä eri puolilla natsien hallitsemaa Eurooppaa.


21. Kuka rakensi kaasukammiot? Mitä kaasua niissä käytettiin juutalaisten tappamiseen ja kuka sitä tuotti?

Niin kutsutun Operaatio Reinhardin myötä rakennetuissa kuolemanleireissä, Belzecissä, Sobiborissa ja Treblinkassa, käytettiin aluksi bensiinimoottoreilla tai puukaasuttimilla tuotettua häkää. Zyklon B:n, eräänlaisen syanidivedyn tai sinihapon, koekäyttö alkoi Auschwitzissa syyskussa 1941. Kaasurakeet toimitti I.G. Farben -yhtymän kontrolloima DEGESCH (saksalainen tuholaismyrkkyjä valmistanut osuuskunta). Myös Tesch ja Stabenow Co. Hampurista toimitti rakeita. Auschwitz-Birkenaun parannellut kaasukammio- ja krematoriolaitteet rakensi J. A. Topf und Söhne Erfurtista.


22. Mikä oli ensimmäinen keskitysleiri? Milloin sen toiminta käynnistyi, mikä sen tarkoitus oli ja kuka oli sen komentaja?

Ensimmäinen keskitysleiri perustettiin Dachaussa 23. maaliskuuta 1933 vain kaksi kuukautta Hitlerin valtakunnankansleriksi nousun jälkeen. Sen tarkoituksena oli levittää pelkoa väestön keskuudessa ja siitä tuli tehokas väline natsivastaisen opposition vaimentamisessa ja nujertamisessa. Dachausta tuli SS:n harjoittelukenttä. Sen ensimmäinen komentaja oli Theodor Eicke, jonka monet julmuudet toimivat esimerkkeinä kaikkialla laajentuvassa leirikoneistossa.


23. Mikä oli ensimmäinen kuolemanleiri? Milloin se perustettiin ja kuka oli sen komentaja? Milloin siellä murhattiin ensimmäiset juutalaiset?

Ensimmäinen erityisesti kuolemanleiriksi tarkoitettu leiri perustettiin Chelmnoon (saksal.nimi Kulmhof) Puolassa. Se aloitti toimintansa 8. joulukuuta 1941, jolloin sinne kuljetettiin juutalaisia ympäröiviltä alueilta. Aluksi surmaamiseen käytettiin kaasuvaunuja. Siellä surmattiin kaiken kaikkiaan noin 320 000 ihmistä, joista suurin osa oli juutalaisia. Hauptsturmführer Herbert Lange oli leirin komentajana maaliskuuhun 1942 asti, jolloin hänen seuraajakseen tuli Hauptsturmführer Hans Bothmann. Natsit hylkäsivät leirin 17. tammikuuta 1945.

Syyskuussa 1941, kuukausia ennenkuin tuhoamistoiminta alkoi Chelmnossa, kuutisensataa neuvostoliittolaista sotavankia ja 250 muuta vankia tapettiin Zyklon B -kaasun kokeilussa Auschwitzissa. Auschwitzista tuli kuitenkin varsinainen kuolemanleiri vasta keväällä 1942, kun suuremmat kaasukammiot oli rakennettu läheiseen Birkenauhun.


24. Mikä osuus saksalaismielisillä hallituksilla oli juutalaisten murhassa?

Tavallisesti juutalaisten mahdollisuudet selviytyä hengissä olivat sitä suuremmat, mitä itsenäisempi valtio oli. Vastaavasti niillä juutalaisilla, jotka asuivat suoraan tai miltei suoraan Saksan hallitsemissa maissa (Neuvostoliitto, Puola, Serbia, Alankomaat) oli pienimmät mahdollisuudet selviytyä hengissä.

Niin kauan kuin Italia oli täysivaltainen Saksan liittolainen (syyskuuhun 1943 asti) juutalaisia ei siellä ainoastaan jätetty rauhaan – Italian miehittämissä maissa heitä jopa suojeltiin. Romanialaisjoukot murhasivat juutalaisia alueidensa rajoilla, mutta kieltäytyivät luovuttamasta ydinalueidensa juutalaisia saksalaisille; Bulgariassa tilanne oli samanlainen. Unkarin hallitus ei taipunut natsien painostukseen karkottaa juutalaisiaan kunnes Saksa miehitti Unkarin maaliskuussa 1944. Miehityksen aikana unkarilaisjoukoilla kuitenkin oli karkotuksissa tärkeä osuus. Satelliittivaltiot joko tuhosivat itse omat juutalaisensa (Kroatia) tai luovuttivat heidät saksalaisille (Slovakia). Puoliksi itsenäinen Vichyn Ranska auttoi ei-ranskalaisten juutalaisten karkottamisessa mutta suojeli niitä jotka olivat Ranskan kansalaisia. Tanskan juutalaiset olivat turvassa niin kauan kuin Tanskan itsehallinto ulkonaisesti säilyi. Vasta saksalaisten ryhtyessä rajoittamaan Tanskan itsenäisyyttä tuli juutalaisten salakuljettaminen Ruotsiin välttämättömäksi.


25. Mikä osuus juutalaisten tuhoamisessa oli ei-saksalaisilla siviileillä?

Ilman lukuisten ei-saksalaisten siviilien aktiivista osallistumista olisi holokaustin juutalaisten uhrien lukumäärä ollut paljon pienempi. Toisaalta tapettujen määrä olisi saattanut olla huomattavasti suurempi ilman monien ei-saksalaisten yhteistyöhaluttomuutta ja jopa vastarintaa.

Aktiivisiin osanottajiin kuului saksalaisten johtamia ukrainalaisia, liettualaisia ja latvialaisia joukkoja, jotka teurastivat kymmeniä tuhansia juutalaisia. Yksittäiset partisaaniyksiköt Puolassa ja muuallakin murhasivat juutalaisia jopa taistellessaan natseja vastaan. Paikallinen väestö luovutti usein natsien käsiin pakoon tai piiloon pyrkiviä juutalaisia ilmaisten näin kostonhalua ja vihamielisyyttä tai havitellen näiden omaisuutta. Natsit pakottivat juutalaiset käyttämään tunnusmerkkiä olettaen, että tämä tulisi lisäämään muiden kammoa juutalaisia kohtaan. Huolimatta kaikesta tästä monet ei-juutalaiset pelastivat kymmeniä tuhansia juutalaisia. Näitä pelastajia kutsutaan ”kansojen oikeamielisiksi”. Joissakin maissa, kuten Bulgariassa ja Ranskassa, yleinen mielipide vaikutti päätöksentekijöihin ja johti monien juutalaisten pelastumiseen.


26. Millä keinoin natsit pyrkivät hirmutöidensä peittelemiseen?

Ensimmäinen ja yksinkertaisin tapa naamioida juutalaisten tuhoaminen oli tiettyjen säännönmukaisten peiteilmaisujen käyttö asiakirjoissa; esim. murhan sijasta ”erityiskohtelu” ja karkotuksen sijasta ”evakuointi”. Käsite ”lopullinen ratkaisu” tuli koko joukkotuho-operaation peitenimeksi. Murhaoperaatioon osallistuneita vannotettiin pitämään asia salassa. Juutalaisille kerrottiin erilaisia valheita käskettäessä heitä valmistautumaan karkotukseen. Yleensä heille kerrottiin, että heidät siirrettäisiin ”parempaan paikkaan” missä heidän olisi tehtävä töitä mutta missä he kuitenkin saisivat elää turvassa.

Kesäkuussa 1942 alkoi erityisoperaatio, ”Aktion 1005″, jonka tarkoituksena oli tuhota joukkotuhon fyysiset todisteet. Standartenführer Paul Blobelin alainen erityisyksikkö nimeltä Sonderkommando 1005 valvoi uhrien ruumiiden polttamista kuolemanleireissä. Kesäkuusta 1943 alkaen yksikkö pyrki hävittämään joukkohautojen merkit miehitetyiltä Neuvostoliiton alueilta polttamalla niiden jäännökset jättiläimäisissä rovioissa. Vaikka kaikkien murhan jälkien hävittämisessä ei onnistuttu, on natsien pyrkimys pimittää ja hävittää jälkensä suuresti vaikeuttanut tehtyjen rikosten yksityiskohtien ja mittakaavan tarkkaa selvittelyä.

Reaktioita ja jälkipuintia



27. Milloin muu maailma sai tietää holokaustin tapahtumista? Miten tieto kulkeutui vapaaseen maailmaan?

On tehtävä erotus yksittäisistä joukkomurhatapauksista ja toisaalta varsinaisesta kansanmurhasta kertovien raporttien välillä. Tietoja juutalaisten joukkomurhista alkoi tulla vapaaseen maailmaan heti sen jälkeen kun nämä toimet alkoivat Neuvostoliitossa kesäkuun lopussa 1941 ja näiden raporttien määrä kasvoi ajan mittaan. Varhaisiin tietolähteisiin kuuluu brittiläisen tiedustelun sieppaamia saksalaisia poliisiraportteja; paikallisia silminnäkijöitä ja paenneita juutalaisia, jotka raportoivat tapahtumista maanalaisille, neuvostoliittolaisille tai puolueettomille lähteille. Tiedonlähteisiin kuuluivat myös kotilomalle päässeet unkarilaiset sotilaat, joiden havaintoja puolueettomat lähteet raportoivat.

Vuoden 1942 aikana liittoutuneiden ja puolueettomien maiden johtajat saivat yksityiskohtaista tietoa metodeista, määristä ja paikoista sisältäneitä raportteja natsien suunnitelmasta tuhota kaikki juutalaiset. Näitä saatiin monista lähteistä, kuten juutalaiselta sosialistipuolue Bundilta Varsovan ghetosta toukokuussa, Gerhard Riegnerin sähkeen välityksellä Sveitsistä elokuussa, puolalaisen maanalaisen kuriirin, Jan Karskin, silminnäkijäkertomuksen muodossa marraskuussa ja 69 Saksan ja Britannian marraskuussa tehdyn vankien vaihdon seurauksena Palestiinaan saapuneen Puolan juutalaisen silminnäkijäkertomusten kautta.

Joulukuun 17. päivä 1942 liittoutuneet antoivat julistuksen, jossa tuomittiin juutalaisen kansan hävittäminen Euroopassa ja luvattiin rangaistus rikoksen tekijöille. Tästä huolimatta on epäselvää miten hyvin liittoutuneiden ja puolueettomien maiden johtajat ymmärsivät tietojensa täyden merkityksen. Leirien vapauttamisessa mukana olleiden vanhempien liittoutuneiden komentajien ääretön järkytys osoittanee että tämä ymmärrys ei ollut täydellinen.


28. Mitä Amerikan juutalaiset tekivät auttaakseen Euroopan juutalaisia sodan aikana?

Sodan aikana Amerikan juutalaiset joutuivat reagoimaan ennenkuulumattomiin ja uskomattomiin uutisiin -kaikkien Euroopan juutalaisten tuhoamiseen -aikana jolloin kansallisen itsetunnon ja erityislaadun korostaminen ei ollut hyväksyttyä amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja jolloin antisemitismi Yhdysvalloissa oli selvästi kasvussa. Tästä huolimatta Amerikan juutalaiset lähettivät varoja ja tarvikkeita miehitettyyn Eurooppaan eri avustusjärjestöjen kuten American Jewish Joint Distributen kautta. He järjestivät joukkokokouksia Madison Square Gardenissa ja muilla vastaavilla julkisilla paikoilla tuomiten joukkomurhat ja vaatien liittoutuneita apuun. Amerikan juutalaisten johtajat vetosivat hallituksensa johtajiin, presidentti mukaanluettuna, jotta nämä ryhtyisivät toimiin Euroopan juutalaisten puolesta ja valmistelivat ehdotuksia pelatustoimiksi. Erään tällaisen vetoomuksen kahdeksan amerikkalaista juutalaisjärjestöä luovutti yhteisesti Bermudan konferenssille keväällä 1943. Pelastusoperaatiot, joita lopulta hallituksen toimesta rajatussa määrin toteutettiin (kuten War Refugee Boardin kautta toteutettu operaatio 1944), olivat suurelta osalta Amerikan juutalaisten rahoittamia.

Amerikan juutalaiset olivat kuitenkin kykenemättömiä voittamaan omat tuhoisiksi osoittautuneet eroavuutensa ja eripuransa, jotka olivat sekä ideologisia että järjestäytymiseen liittyviä. Siksi he vain aniharvoin kykenivät esittämään yhtenäisenä rintamana vaatimuksia ja pyyntojä hallitukselle ja vastaavasti hallituskaan ei osoittanut kovinkaan suurta päättäväisyyttä Euroopan juutalaisten pelastamiseksi.


29. Miksi liittoutuneet eivät pommittaneet Auschwitzia?

Ensimmäiset yksityiskohtaiset tiedot Auschwitzista kantautuivat liittoutuneille kesäkuussa 1944 kahden leiriltä paenneen antaman ja Slovakian juutalaisten maanalaisten aktivistien eteenpäin toimittaman raportin muodossa. Tietoihin sisältyi pyyntö leirin ja sinne Unkarista johtavien rautateiden pommittamisesta sillä juuri tuolloin Unkarin juutalaisia oltiin suurin joukoin kuljetettamassa leiriin. Liittoutuneilla oli silloin hallussaan ilmaherruus ja Italiassa sijaitsevat ilmatukikohdat saattoivat osan Puolasta länsiliittoutuneiden ulottuviin. Keväästä syksyyn 1944 liittoutuneiden tiedustelukoneet lensivät leirin yllä useita kertoja kuvatakseen useiden kilometrien päässä sijainneita saksalaisia teollisuuslaitoksia. Loppukesällä nämä kohteet olivatkin pommituksen kohteena.

Liittoutuneet selittivät monella tavalla päätöstään olla pommittamatta leiriä. He väittivät olevan teknisesti mahdotonta saavuttaa leiriä. Se seikka että lähellä olevia kohteita pommitettiin osoittaa väitteen paikkansapitämättömäksi. He väittivät että tällaiset pommitukset eivät hidastaisi murhaoperaatiota vaan sensijaan ainoastaan veisivät joukkoja pois ratkaisevista taisteluista ja vaarantaisivat lentäjien turvallisuuden. Ainoa tapa pelastaa juutalaisia, he sanoivat, oli voittaa sota. Heidän pääperusteluinaan olivat siis periaatteet: ”pelastus voiton kautta” ja ”ei poikkeamisia sotaponnisteluista”. Se, olisiko kuolemanleirien pommittaminen onnistunut vai ei, jää avoimeksi kysymykseksi. Selvää kuitenkin on, että liittoutuneet eivät osoittaneet samanlaista energiaa ja päättäväisyyttä juutalaisten pelastamiseksi kuin mitä natsit osoittivat heidän murhaamisekseen.

Juutalaiset johtajat ja reaktiot holokaustin edessä



30. Mitä olivat juutalaisneuvostot (Judenräte)?

Saksalaiset perustivat kaikissa kontrolloimissaan maissa juutalaisjohtajien organisaation, joka tunnettin nimellä Judenrat (juutalaisneuvosto) tai Ältestenrat (vanhinten neuvosto). Moni Saksan liittolainen, kuten Slovakia, perusti samankaltaisia elimiä. Neuvostojen perustamisen päämäränä oli saada työkalu, jonka avulla juutalaisia voitiin kontrolloida ja eristää ympäröivästä maailmasta ja joiden kautta voitaisiin heidän keskuudessaan toimeenpanna erilaisia määräyksiä. Viranomaiset pyrkivät yleensä täyttämään neuvostot tunnetuilla sotaa edeltäneen ajan juutalaisjohtajilla ja arvostetuilla julkisuuden henkilöillä.

Neuvostot elivät vaatimusten ristitulessa toisaalta halutessaan vastata juutalaisten tarpeisiin ja ollessaan toisaalta pakotettuja seuraamaan viranomaisten ankaria vaatimuksia. Juutalaisneuvostot valitsivat erilaisia strategioita auttaakseen juutalaisia: jotkut tukivat aktiivisesti maanalaisia ryhmiä ja aseellista vastarintaa, jotkut tekivät miltei saumatonta yhteistyötä viranomaisten kanssa toteuttaen heidän ohjelmaansa ja toivoen siten kykenevänsä estämään vielä pahempien toimenpiteiden toimeenpanon. Monilla paikkakunnilla juutalaiset arvostivat neuvostojaan – eräs esimerkki on Kovnon gheton neuvosto ja sen johtaja tri Elchanan Elkes -kun taas muualla juutalaiset saattoivat kohdella neuvostojaan kiukulla ja joskus jopa vihalla. Esimerkki tästä on Lodzin gheton Judenrat, jonka johtaja oli Mordechai Haim Rumkowski.

Kaiken kaikkiaan, täysin neuvostojen seuraamasta strategiasta riippumatta, pitivät Saksan viranomaiset käsissään täyttä kontrollia ja päätösvaltaa juutalaisyhteisöjen kohtalosta.


31. Ketkä olivat tunnetuimpia holokaustin ajan juutalaisjohtajia ja mitä he tekivät?

Mordechai Haim Rumkowski -Lodzin gheton Judenratin johtaja 1939-44. Hän oli autoritäärinen johtaja, joka kannatti ”pelastus työn kautta”-taktiikkaa. Hänen mukaansa mahdollisimman monen juutalaisen tuli tehdä teollisuustyötä Saksan hyväksi ja siten varmistaa pelastumisensa. Heinäkuun lopulla 1944 jäljellä olevat gheton juutalaiset, 65 000 yhteensä 200 000:sta, karkotettiin Auschwitziin.

Rabbi Leo Baeck ja tri Otto Hirsch -Saksan juutalaisten johtajat sodan aikana. Heidän johtajuutensa auttoi Saksan juutalaisia yhdistymään ja yhteisöä kestämään hallituksen toimeenpaneman hyökkäyksen vuosina . Baeck ja Hirsch kieltäytyivät mahdollisuudesta muuttaa maasta voidakseen jäädä omiensa luo. Hirsch maksoi tästä hengellään vuonna 1941; Baeck jäi eloon Theresienstadtin keskitysleiristä.

Mordechai Anielewicz -Varsovan sionistinuorten Hashomer Hatzair -järjestön johtaja, josta tuli myös Varsovan gheton maanalainen johtaja. Hän johti Varsovan ghettokapinaa ja kaatui sen aikana toukokuun 8. päivänä 1943.

Tuvia Bielski -juutalainen partisaanijohtaja Valko-Venäjän metsissä. Bielski perusti metsään ”perheleirin” Saksasta paenneille juutalaisille. Huolimatta vaikeuksista suojella suurta siviilien joukkoa ja huolimatta neuvostoliittolaisen partisaaniliikkeen painostuksesta leirin purkamiseksi, hän jatkoi itsepintaisesti sen suojelemista. Hänen ryhmäänsä kuului lopulta noin 1200 henkilöä, joista suurin osa selviytyi hengissä.

Emmanuel Ringelblum -Puolan juutalainen historioitsija ja sosiaalityöntekijä Varsovan ghetossa. Perusti koodinimellä Oneg Shabbat tunnetun maanalaisen arkiston, jonka kokoamiseen moni gheton asukas myötävaikutti ja jonka päämäränä oli kerätä tietoa siitä mitä tapahtui Varsovassa ja muualla. Hänet murhattiin 1944 mutta suuri osa hänen arkistostaan löydettin Varsovan raunioista sodan jälkeen.

Reszo Rudolf (Israel) Kasztner -Unkarilainen sionistiaktiivi, joka 1944 neuvotteli Adolf Eichmannin ja hänen avustajiensa kanssa yrittäen estää karkoitukset Auschwitziin, helpottaa juutalaisten pakoa natsialueelta ja myöhemmin saada natsit luovuttamaan leirejään liittoutuneille ilman lisävahinkoa vangeille. Osana näitä neuvotteluja 1684 Unkarin juutalaista kuljettanut juna vapautettiin ja matkustajat pääsivät Sveitsiin. Kasztneria syytettiin myöhemmin yhteistyöstä natsien kanssa. Hänet murhattiin Tel Avivissa 1957 ja hän on edelleen kiistelty henkilö.

Robert Gamzon -Ranskan juutalaisen partioliikkeen johtaja, josta tuli maanalainen komentaja saksalaismiehityksen aikana. Hän toimi organisaattorina useiden lastenkotien perustamisessa ja salakuljetti useita nuoria turvaan järjestäen näille pääsyn puolueettomiin maihin tai piilopaikkoihin ranskalaisten maanviljelöiden luo. Hän myös johti monia iskuja saksalaisia vastaan 1943-44.


32. Millaista vastarintaa juutalaiset tekivät natsien tuhotöiden edessä?

Natsien systemaattisesti toimeenpaneman, kaikkiin Saksan vallan alla eläviin juutalaisiin kohdistuvan joukkotuhon edessä ilmeni juutalainen vastarinta monin tavoin. Pelkkä yritys selviytyä elossa ja säilyttää ihmisarvonsa oli yksinkertaisin tapa vastustaa natsien pyrkimystä riistää juutalaisilta ihmisarvo ja ajaa heidät lopulta tuhoon. Juutalaiset pyrkivät henkilö-, perhe- ja yhteisötasolla selviytymään niin fyysisesti kuin henkisestikin natsien murhakoneistosta.

Monessa ghetossa juutalaisneuvostot (Judenräte) ja erilaiset hyväksytyt tai maanalaiset järjestöt tekivät parhaansa jakaakseen ruokaa, lääkkeitä ja muita hyödykkeitä hätää kärsiville joukoille. Monin paikoin he järjestivät kulttuurista ja hengellistä toimintaa sekä opetusta, joka oli ilmauksena gheton asukkaiden vielä elinvoimaista hengestä. Työn tarjoaminen nousi monin paikoin erittäin tärkeäksi, johtuen sekä sen päivittäiseen elämään tuomasta avusta että siitä tosiasiasta että juutalaisen työn arvon todistaminen nousi keinoksi varjella mahdollisimman monia natsien kynsistä. Joissakin paikoissa oli pyrkimyksiä dokumentoida yhä syvenevä kärsimys natsivallan alla. Organisoidusti ja joskus itsenäisestikin juutalaiset hankkivat väärennettyjä papereita, jotka todistivat heidän olevan ei-juutalaisia ja käyttivät niitä voidakseen piiloutua ja jopa ylittää kansainvälisiä rajoja. Kun juutalaiset saivat tietää natsien aikeista murhata heidät, aseelliset maanalaiset järjestöt yhdistyivät. Yli sadassa ghetossa eri ryhmät suunnittelivat aseellista vastarintaa natseja vastaan joko gheton sisällä tai liittymällä partisaaneihin ympäröivissä metsissä, soilla ja vuorilla. Kaikki suunnitellut aseelliset kapinat natseja vastaan eivät toteutuneet. Pisimpään jatkunut aseellinen kapina tapahtui kolmen viikon aikana keväällä 1943 Varsovan ghetossa. Muita aseellisia operaatioita oli suurimmista ghetoista muunmuassa Bialystokissa, Czestochowassa ja Krakovassa.

Juutalaisia Vilnasta, Kovnosta (Kaunas) ja Minskistä sekä monesta pienemmästä ghetosta pakeni ja liittyi partisaanien taisteluun natseja vastaan. Partisaanien operaatioalueille paenneiden joukossa ei ollut ainoastaan taisteluikäisiä miehiä ja naisia. Myös monet vanhukset ja lapset pakenivat epätoivoisessa yrityksessään säilyä hengissä. He kohtasivat luonnonvoimia, nälkää, sairauksia, usein vihamielistä paikallisväestöä, natsien juutalaisjahtia sekä partisaaneja, jotka inhosivat sekä natseja että juutalaisia. Siksi ei olekaan yllätys että ainakin yhdellä alueella, Parczewin metsässä, ainoastaan 4% sinne paenneista juutalaisista säilyi elossa vapautukseen saakka. Kaikesta huolimatta juutalaiset partisaanijohtajat tekivät parhaansa auttaaksen ei-taistelevia juutalaisia perustaen heille ”perheleireinä” tunnettuja yksikköjä.

Useissa natsileireissä, äärettömän kovasta kurista huolimatta, juutalaiset ryhtyivät aseelliseen kapinaan. Tuhoamisleireistä kolmessa, Treblinkassa, Sobiborissa ja Auschwitzissa juutalaiset vangit, joissakin tapauksissa yhdessä muiden vankien kanssa, tarttuivat aseisiin sortajiaan vastaan. Juutalaiset tekivät vastarintaa myös muissa natsien leireissä, mm. Lvovin lähellä olevassa Janowskassa sekä Minsk Masowieckissa lähellä Varsovaa.

Juutalaisia pakeni monista leireistä, myös Auschwitz-Birkenausta. Kaksi eri pakoa sieltä keväällä 1944 toivat mukanaan ensimmäiset yksityiskohtaiset raportit (nk. Auschwitz Protocols), jotka toivat läntiselle maailmalle tiedon Birkenaun murhakoneistosta.

Kansojen oikemieliset



33. Keitä ovat ”Kansojen oikeamieliset”?

Israelin lain määritelmän mukaan: he ovat ei-juutalaisia, jotka vaaransivat henkensä pelastakseen juutalaisia natseilta ja näiden kätyreiltä holokaustin aikana.


34. Kuka myöntää tämän arvon?

Erityinen komissio (Commission for the Designation of the Righteous), jonka puheenjohtaja on Israelin korkeimman oikeuden tuomari, perustettiin vuonna 1962 päättämään tämän arvon myöntämisestä.


Miten kaikki eteni

Holokaustin vuodet pähkinänkuoressa



1921-33: Natsien tie valtaan

Vuonna 1921 Adolf Hitleristä tulee kansallissosialistisen puolueen NSDAP:n puheenjohtaja. Tämä vain noin tuhatjäseninen puolue kannattaa voimakasta keskusvaltaa, jonka johdossa on yksinvaltias Johtaja, Führer.

Marraskuussa 1923 natsit tekevät niin sanotun olutkellarikaappauksen Münchenissa. Se epäonnistuu ja johtajat, Hitler mukaan lukien, tuomitaan lieviin vankeusrangaistuksiin. Vankilassa ollessaan Hitler kirjoittaa teoksen Mein Kampf (Taisteluni).

Vuoden 1930 eduskuntavaaleissa natsipuolue tekee läpimurtonsa keräten 18% äänistä. Vuonna1932 tulos on 37%. 30. tammikuuta 1933 Hitleristä tulee Saksan valtakunnankansleri. Hän aloittaa heti työnsä demokraattisen järjestyksen syrjäyttämiseksi. Häikäilemättömän manipuloinnin seurauksena eduskunta hyväksyy lain, joka antaa Hitlerille diktaattorin valtuudet. Heinäkuun 14. päivänä kaikki muut puolueet kielletään ja Saksasta tulee yhden puolueen diktatuuri.


1933-39: Lisääntyvää sortoa

Natsit aloittavat sortotoimet heti valtaan päästyään. Jo maaliskuussa 1933 he organisoivat juutalaisvastaisia mellakoita ja juutalaisten omistamiin kauppoihin suuntautuvaa ostoboikottia. Saman vuoden kesäkuussa perustetaan ensimmäiset keskitysleirit: Dachau, Buchenwald, Sachsenhausen ja Ravensbrück. Niihin viedään ensin poliittisia vastustajia: kommunisteja, sosiaalidemokraatteja ja ammattiyhdistysaktiiveja.

Juutalaisiin kohdistuva syrjintä lisääntyy jatkuvasti. Juutalaisilta kielletään maan omistaminen, lehtien toimittajina työskenteleminen ja heidät suljetaan sairasvakuutuksen ulkopuolelle. Vuonna 1935 hyväksytyissä Nürnbergin laeissa evätään juutalaisilta äänioikeus sekä juutalaisten ja ”arjalaisten” väliset avioliitot kielletään.

Marraskuun 9. ja 10. päivän välinen yö 1938 tunnetaan nimellä ”Kristalliyö”. Saksan Pariisin lähetystön virkailijan murhaa – murhaaja oli nuori juutalaispakolainen – käytetään tekosyynä hirvittävän pogromin organisoimiseen. Yön aikana 191 synagogaa tuhotaan ja 7 500 kauppaa ryöstetään. 91 juutalaista murhataan ja noin 30 000 lähetetään keskitysleireihin.


1939-41: Sota

Syyskuun 1. päivänä 1939 Saksa hyökkää Puolaan. Kaksi päivää myöhemmin Iso-Britannia ja Ranska julistavat sodan Saksaa vastaan. Toinen maailmansota on syttynyt. Puolassa elää sodan syttyessä paljon juutalaisia, noin 3 miljoonaa eli kymmenesosa väestöstä. Saksalaiset miehittäjät ajavat maalla asuvat juutalaiset kaupunkeihin, joihin perustetaan ghettoja. Juutalaisten sallitaan asua ainoastaan ghetoissa. Vuoden 1940 alussa aletaan karkottaa juutalaisia ghetoista eri keskitysleireihin. Puolalaisia vammaisia ja mielisairaita tapetaan kaasuvaunuissa.

Vuoden 1940 aikana Saksa valloittaa Tanskan, Norjan, Ranskan, Benelux-maat ja Romanian. Seuraavana vuonna Saksa valloittaa Bulgarian ja Jugoslavian. Kesäkuussa 1941 Saksa hyökkää Neuvostoliittoon ja valloittaa siltä suuria alueita. Suurin osa manner-Euroopasta on nyt Saksan vallan alla.

Saksalaisarmeijan edetessä itään operoi sen miehittämillä alueilla eritysryhmiä (ns. Einsatzgruppen). Nämä surmaavat – usein paikallisväestön avulla – kymmeniä tuhansia juutalaisia. Pian alkavat myös karkoitukset lähinnä Puolassa sijaitseviin leireihin.


1942-45: Lopullinen ratkaisu

Natsien juutalaispolitiikka ei ole yhdenmukainen vaan kehittyy ajan myötä. Alussa keinona Saksan ”vapauttamiseksi” juutalaisista on maastamuuttoon ohjaaminen ja pakottaminen. Erilaisten sortokeinojen toivotaan johtavan siihen että mahdollisimman moni juutalainen lähtisi maasta ja Saksasta tulisi näin ”juutalaisista vapaa” (judenrein, judenfrei). Moni tekeekin näin. Vielä vuonna 1940 natsit suunnittelevat juutalaisten joukkomuuttoa Madagaskarille. Suunnitelma ei kuitenkaan toteudu.

Ajan kuluessa natsipolitiikka kypsyy niin sanotun Lopullisen ratkaisun (Endlösung) käyttöönottoon. Juutalaisongelma tulee ratkaista juutalaisten kirjaimellisella ja lopullisella tuhoamisella. Tammikuun 20. päivänä 1942 kokoontuvassa Wannseen konferenssissa lyödään lukkoon lopullisen ratkaisun suunnitelma. Samalla päätetään asian salaamisesta. Salassapitosyistä natsit käyttävät peiteilmaisuja, eräänlaista salakieltä, jossa mm. ”kuljetus itään” tarkoittaa karkotusta leireihin ja ”erityiskohtelu” surmaamista.

Vuoden 1942 tammikuussa toteutetaan myös ensimmäiset kaasukammiosurmat Auschwitz-Birkenaun leirissä Zyklon B -kaasulla. Etelä-Puolassa sijaitseva Auschwitz-Birekenau on sekä työ- että tuhoamisleiri. Nyt otetaan myös käyttöön puhtaasti tuhoamiseen tarkoitettuja leirejä: maaliskuussa Belzec, huhtikuussa Sobibor ja kesäkuussa Treblinka. Näissä surmataan valtava määrä juutalaisia: Belzecissä noin 600 000, Sobiborissa noin 250 000 ja Treblinkassa noin 900 000. Treblinkassa surmataan mm. Varsovan ghetosta karkotetut juutalaiset. Vain muutamia kymmeniä karkotetuista jää eloon näiltä leireiltä.

Keväällä 1944 Saksa miehittää Unkarin, jonka juutalaisväestö on varsin suuri. Ruotsalaisen diplomaatin Raoul Wallenbergin ja muiden pelastustyöstä huolimatta yli 400 000 heistä karkotetaan Auschwitz-Birkenaun leiriin, jossa surmataan kaasulla jopa 9 000 ihmistä päivässä. Syksyllä 1944 natsit aloittavat Puolan romanien järjestelmällisen surmaamisen. Murhatoimet kiihtyvät vaikka Saksa kokee sotilaallisia tappioita kaikilla rintamilla. Heinäkuun 24. päivänä 1944 neuvostoarmeija vapauttaa Majdanekin leirin. Maailma saa silmiensä eteen näissä leireissä tapahtuneet hirmuteot. Tammikuussa 1945 natsit tyhjentävät Auschwitz-Birkenaun, kaasukammiot tuhotaan ja vangit joutuvat kävelemään ns. kuolemanmarsseilla länteen. Tammikuun 27. päivänä puna-armeija vapauttaa tämän leireistä kuuluisimman.

Huhtikuun viimeiseinä päivänä Hitler tekee itsemurhan ja toukokuun 8. päivänä 1945 Euroopassa on lopulta rauha. Ihmiset juhlivat kaduilla mutta miltei kuuden vuoden sota on ollut tuhoisa. Syksyllä 1945 käynnistetään Nürnbergin oikeudenkäynnit, jossa johtavia natseja syytetään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä kohtaan. 12 syytettyä tuomitaan kuolemaan ja kolme elinkautiseen vankeusrangaistukseen.


Missä kaikki tapahtui

Tunnetuimmat keskitys- ja tuhoamisleirit





Auschwitz

Työ- ja tuhoamisleiri lähellä eteläpuolalaista Oswiecimin (saksaksi Auschwitz) kaupunkia. Perustettiin kesäkuussa 1940 lähinnä puolalaisille poliittisille vangeille. Auschwitzista tuli myöhemmin suurin leiri, jonne karkotettiin juutalaisia useimmista saksalaisten miehittämistä maista. Auschwitzissa kuoli yhteensä yli miljoona ihmistä, joista suurin osa juutalaisia. Auschwitz koostui kolmesta eri leiristä: Auschwitz I (Stammlager), Auschwitz II (Birkenau) ja Auschwitz III (Monowitz). Kaasukammiot sijaitsivat Birkenaun leirissä. Tästä syystä koko leiristä käytetään usein nimitystä Auschwitz-Birkenau. Puna-armeija vapautti Auschwitzin 27. tammikuuta 1945. Ennen sitä suuri osa vangeista oli pakotettu ns. kuolemanmarsseille kohti länttä.



Belzec

Etelä-Puolassa sijainnut tuhoamisleri. Oli toiminnassa vain maaliskuusta joulokuuhun 1942. Uhreja oli yhteensä n. 600 000. Tässä leirissä tapahtuivat ensimmäiset joukkokaasutukset 17. maaliskuuta 1942.



Bergen-Belsen

Saksassa lähellä Hannoveria sijaitseva keskitysleiri joka perustettiin heinäkuussa 1943. Aluksi tänne kerättiin juutalaisia, joita Saksa halusi vaihtaa liittoutuneiden vangeiksi joutuneisiin saksalaisiin. Brittiarmeija vapautti Bergen-Belsenin 15. huhtikuuta 1945. Elossa olevat vangit olivat silloin niin huonossa kunnossa, että vielä välittömästi vapautuksen jälkeen heitä kuoli noin 500 päivässä. Tunnetuin Bergen-Belsenissä kuollut vanki on päiväkirjansa myötä tunnetuksi tullut nuori Anne Frank -niminen tyttö. Uhreja oli yhteensä n. 50 000.



Buchenwald

Saksassa Weimarin lähellä sijaitseva keskitysleiri. Perustettu vuonna 1937 rikollisille ja poliittisille vangeille. Myöhemmin Buchenwald toimi työleirinä sotateollisuuden tarpeita varten. Vuosina 1944-45 leiriin saapui tuhansia vankeja tyhjennetyiltä leireiltä idässä. Yhdysvaltalaisjoukot vapauttivat Buchenwaldin 11. huhtikuuta 1945. Uhreja oli yhteensä n. 57 000.



Chelmno (saksal. nimi: Kulmhof)

Länsi-Puolassa sijaitseva tuhoamisleiri, joka otettiin käyttöön joulukuussa 1941. Se oli tuolloin ensimmäinen pelkästään tuhoamista varten rakennettu leiri. Chelmno oli toiminnassa joulukuusta 1941 heinäkuuhun 1944, jona aikana uhreja oli yhteensä n. 300 000.



Dachau

Saksan ensimmäinen, jo 20. maaliskuuta 1933 perustettu, keskitysleiri Münchenin lähellä. Dachaussa tehtiin ensimmäiset lääketieteelliset kokeet vangeilla. Yhdysvaltalaisjoukot vapauttivat Dachaun 29. huhtikuuta 1945.



Drancy

Ranskan tärkein kokoamisleiri, perustettu vuoden 1940 lopulla lähelle Pariisia. Tänne koottiin lähinnä Ranskassa eläviä juutalaispakolaisia (joita oli kymmeniä tuhansia) Puolassa sijaitseviin tuhoamisleireihin tapahtuvaa karkotusta odottamaan. Yhteensä yli 60 000 henkilöä kuljetettiin Drancyn kautta itään.



Jasenovac

Kroatian tärkein keskitysleiri. Natsi-Saksan liittolainen, Kroatian fasistinen Ustasja-hallitus, murhautti tässä leirissä juutalaisia (20 000 maan yhteensä 30 000:sta juutalaisesta), romaneja ja serbejä. Jugoslavialaiset partisaanit ja Puna-armeija vapauttivat Jasenovacin 20. huhtikuuta 1945.



Majdanek

Puolassa Lublinin lähellä sijaitseva keskitys- ja tuhoamisleiri. Perustettiin lokakuussa 1941. Puna-armeija vapautti Majdanekin 23. heinäkuuta 1944. Uhreja oli yhteensä n. 360 000.



Mauthausen

Itävallassa sijaitseva keskitysleri Linzin lähellä. Perustettiin huhtikuussa 1938. Leirissä oli aluksi lähinnä poliittisia vankeja – pääasiassa anti-fasisteja useista eri maista. Vuonna 1941 Mauthauseniin tuotiin 10 000 Espanjan tasavaltalaisaktivistia, joista vuoden päästä vain 1 500 oli elossa. Kun amerikkalaisjoukot vapauttivat Mauthausenin 1945 oli leirissä oli n. 110 000 vankia, joista juutalaisia 28 000. Näistä yli 3 000 kuoli vapautuksen jälkeen.



Ravensbrück

Saksassa Berliinin lähellä sijaitseva Saksan ainoa naistenleiri, rakennettu 1938-39. Ylimmät johtajat olivat miehiä mutta muuten henkilökunta koostui naisista. Puna-armeija vapautti Ravensbrückin 30. huhtikuuta 1945, jolloin leiristä löytyi 3 500 naisvankia.



Sachsenhausen (tai Sachsenhausen-Oranienburg)

Saksassa Berliinin lähellä sijaitseva keskitysleiri. Perustettiin jo 1936 lähinnä poliittisille vangeille. Uhreja oli yhteensä n. 100 000.



Sobibor

Itä-Puolassa sijaitseva tuhoamisleiri, joka oli toiminnassa puolitoista vuotta 1942-43. Lokakuussa 1943 tapahtui eräs holokaustin suurimmista leirikapinoista. Kymmeniä vartijoita tapettiin juutalaisten ja neuvostoliittolaisten sotavankien kapinassa, jonka yhteydessä 400 juutalaista pääsi pakenemaan. Heistä 100 saatiin kiinni. Paenneista suuri osa liittyi partisaaneihin. Uhreja Sobiborissa oli yhteensä n. 250 000.



Stutthof

Syyskuussa 1939 perustettu keskitysleiri, joka sijaitsi Saksaan kuuluvalla Danzigin (Gdanskin) alueella. Kun neuvostojoukot lähestyivät leiriä huhtikuussa 1945, vangit evakuoitiin laivoilla Saksaan.



Theresienstadt (tsekkiläinen nimi: Terezin)

Tshekkoslovakiassa sijaitseva keskitysleiri, perustettu 1941. Theresienstadt toimi eräänlaisena mallileirinä, jota näytettiin Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajille siinä toivossa, että ulkomaailman kuva leireistä ei olisi niin kielteinen. Tästä huolimatta leirissä menehtyi 34 000 juutalaista. Vapautettin 9. toukokuuta 1945.



Treblinka

Itä-Puolassa sijaitseva tuhoamisleiri. Kun Varsovan ghetto vuonna 1942 tyhjennettiin, vietiin sen asukkaat Treblinkaan tuhottavaksi. Leiri oli toiminnassa runsaan vuoden ajan1942-43 ja uhreja oli yhteensä n. 900 000.



Westerbork

Hollannissa sijaitseva kokoamisleiri, joka perustettiin 1939. Tänne koottiin Hollannin juutalaisia kuljetettavaksi edelleen Puolassa sijaitseviin tuhoamisleireihin. Yhteensä yli 100 000 ihmistä kuljetettiin Westerborkin kautta idän leireihin.


Suomi ja holokausti

Suomen juutalaiset ja toinen maailmansota



Tapani Harviainen (Kirjoittaja on Helsingin yliopiston seemiläisten kielten professori)

Sotien välisenä aikana 1920–ja 1930–luvuilla myös Suomessa jotkut äärioikeistolaiset järjestöt pyrkivät lietsomaan antisemitistisiä asenteita vedoten mm. Neuvostoliiton juutalaisten bolshevikkien luoman uhkakuvaan. Propagandan vaikutukset jäivät kuitenkin vähäisiksi, lähinnä pilakuvien tasolle, jollaisia piirrettiin ja julkaistiin myös muista kansallisista vähemmistöistä. Useimmilta suomalaisilta kosketukset juutalaisiin puuttuivat tyystin, ja siksi koko kysymys oli jokseenkin teoriaa. Toisaalta muutamat IKL:n ja Lapuan liikkeen pappisjäsenet ja muut vaikuttajat sanoutuivat raamatullisista syistä julkisesti irti vihollisuudesta “Jeesuksen omaa kansaa vastaan” ja paheksuivat Saksan rotulakeja.

Saksalaisen antisemitismin uhkaamina myös Suomeen pyrki juutalaisia pakolaisia, mutta näitä päästettiin maahan hyvin vastahakoisesti. Pakolaislaivoja käännytettiin pois Suomenkin satamista ja oleskelulupa myönnettiin vain noin 500 juutalaiselle. Näistä kesään 1941 mennessä 350 oli jatkanut matkaansa muualle.

Talvisota ei näytä tuottaneen Suomen juutalaisille sen enempää ideologisia ongelmia kuin muillekaan suomalaisille. Kaikki asevelvolliset miehet, 260 henkeä, palvelivat armeijassa, heistä 200 rintamajoukoissa. Viisitoista juutalaista kaatui taisteluissa, mikä prosentuaalisesti merkitsee huomattavan raskaita tappioita. Monesti toistetun arvion mukaan talvisota antoi myös juutalaisille lopullisen tunnun kuulumisesta Suomen kansaan.

Jatkosodan aikana tilanne oli toinen. Suomi taisteli Saksan aseveljenä, maassa oli saksalaisia joukkoja, ja vaikka juutalaisvainojen koko julmuus oli hämärän peitossa, Natsi_Saksan raaka antisemistismi oli tunnettu asia. Tästä huolimatta Suomen juutalaiset toimivat myös jatkosodan aikana rintamapalveluksessa, lottina ja muissa tehtävissä ilman eroa toisiin kansalaisiin nähden; sama koski kaikkia kansallisia vähemmistöjä mustalaiset, venäläiset ja tataarit mukaan lukien. Useat juutalaiset sotilaat palkittiin kunniamerkein, muutamat ylenivät kapteenin arvoon ja palvelivat komppanian päällikköinä, Salomon Klass myös pataljoonan komentajana. Juutalaisten sotilaslääkärien joukossa oli lääkintämajureita. Saksalaisten suhtautumista Suomen juutalaisiin sotilaisiin on kuvattu hämmentyneeksi mutta korrektiksi. Ei tunneta tapauksia, joissa saksalaiset olisivat sotatoimissa kieltäytyneet yhteistoiminnasta suomalaisten juutalaissotilaiden kanssa, ei myöskään tapauksia, joissa juutalaiset olisivat kieltäytyneet sotapalveluksesta pasifismiin tai juutalaisuuteen viitaten. Syvärin rintamalle pystytettin 1942 pahvinen telttasynagoga, “Scholkas shul”, joka palveli Uudenmaan prikaatin ja muiden lähistöllä taistelevien yksiköiden juutalaisia sotilaita vuoteen 1944 saakka. Toorakääröllä varustettu kenttäsynagoga lienee ainutlaatuinen ilmiö Saksan puolella taistelleiden armeijoiden kalustossa.

On usein väitetty, että saksalaiset vaativat turhaan Suomen juutalaisten luovuttamista, mutta tästä ei ole löydetty asiakirjalähteitä, ei myöskään Suomeen paenneita juutalaisia koskevina. Suomen pieni juutalaisväestö ei liioin pelastunut saksalaisten “unohtamana”, kuten myös on esitetty. Todennäköisempää on, että mm. pääministeri Rangellin kesällä 1942 Heinrich Himmlerille esittämä käsitys, että Suomessa ei ole juutalaiskysymystä, sai saksalaiset odottavalle kannalle. Useassa yhteydessä toistettuna tämä viesti näyttää varoittaneen saksalaisia vaarantamasta suhteita hyödylliseen kanssasotijaan heille sinänsä vähäpätöisen asian vuoksi – lopullisen voiton jälkeen juutalaiset olisivat joka tapauksessa satimessa.

Palvelu Saksan rinnalla muodostui ongelmaksi vasta kun holokaustin kauhut tulivat julki jatkosodan jo päätyttyä syksyllä 1944. Sodassa paljon kärsineet Norjan juutalaiset olivat ensimmäisinä ulkopuolelta käsin esittämässä näitä kysymyksiä. Suomen juutalaisten yleinen reaktio oli, että sotaan oli osallistuttu oman maan ja oman yhteisön puolustamiseksi eikä suinkaan Saksan etujen hyväksi: “Jos Saksa olisi miehittänyt Suomen, meidän olisi käynyt huonosti. Jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, meidän olisi käynyt huonosti. Siksi oli helppoa taistella Suomen itsenäisyyden puolesta.” Maanpuolustus koettiin pikemminkin kunniakkaana velvollisuutena, josta oli suoriuduttu hyvin sekä juutalaisten ja muiden suomalaisten molemminpuolista luottamusta vahvistavasti. Marsalkka Mannerheimin osallistuminen juutalaisten kaatuneiden muistojumalanpalvelukseen 6.12. 1944 Helsingin synagogassa on säilynyt läsnäolleiden mielessä tärkeänä symbolisena tapahtumana. Kaikkiaan sodissa kaatui 23 juutalaista sotilasta, ja heidän nimensä painetaan vuosittain Suomen juutalaisen yhteisön julkaiseman kalenterin kunniatauluun.

Juutalaispakolaisten kohtalo oli vaikeampi. Heidät koottiin Hämeeseen, ja työikäiset miehet, 43 henkeä, vietiin työleireille ensin Sallaan ja sieltä Suursaarelle; Suomessa vallitsi tuolloin kaikkia asukkaita koskeva työvelvollisuus. Lokakuussa 1942 Suomen valtiollinen poliisi (Valpo) siirsi Suursaarelta yhdeksän miestä Helsinkiin ja pidätti muualla kymmenen juutalaista luovutettavaksi Saksaan. Valtiollisen poliisin aie tuli kuitenkin julki, ja presidentti Rytiin ja marsalkka Mannerheimiin ulottuneet yhteydenotot estivät pakolaisten luovutukset. Ennen kieltoa Valpo kuitenkin lähetti johtajansa Arno Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin päätöksellä Gestapolle Viroon viisi miestä ja heidän kolme perheenjäsentään; miehiä syytettiin rikollisesta toiminnasta. Samalla luovutettiin 19 muuta henkilöä, useimmat näistä Neuvostoliiton kansalaisia. Gestapo toimitti nämä juutalaispakolaiset Birkenaun keskitysleiriin, ja heistä hengissä selvisi ainoastaan yksi mies, Georg Kollman, entinen Itävallan kansalainen. On edelleen hämärää, miksi juuri nämä henkilöt luovutettiin; heidän joukkoonsa sisältyi vain kaksi Suursaaresta tuoduista. Muiden juutalaispakolaisten joukosta Suomen kansalaisuus myönnettiin 110 henkilölle 1943_44. Sodan jälkeen Anthoni joutui oikeuteen juutalaispakolaisten luovutuksen takia, mutta hänen rangaistuksensa jäi useista syistä johtuen varsin lieväksi. Muistopatsas luovutetuille pakolaisille pystytettiin Helsinkiin Tähtitorninmäelle 6.11. 2000; paljastustilaisuudessa pääministeri Lipponen esitti julkisen anteeksipyynnön Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta.

Neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa Suomessa oli viitisensataa juutalaista. Alkuvaiheessa talvella 1941_42 myös heitä lienee menehtynyt huomattava joukko. Syksyllä 1942 juutalaisvangit koottiin kahdelle erityisleirille Pieksämäen ympäristöön, missä he saivat sekä elintarvikeapua että henkistä tukea Suomen ja Tukholman juutalaisilta seurakunnilta. Sodan kestäessä Saksaan luovutettiin joukko neuvostovankeja, ja on ilmeistä, että näiden joukossa oli myös juutalaisia.

Kirjallisuutta:
Elina Suominen, Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn. WSOY, Porvoo_Helsinki_Juva 1979.
Hannu Rautkallio, Ne kahdeksan ja Suomen omatunto. Suomesta 1942 luovutetut juutalaispakolaiset. Weilin+Göös, Espoo 1985.
Hannu Rautkallio, Suomen juutalaisten aseveljeys. Tammi, Helsinki_Jyväskylä 1989.
Tapani Harviainen, luku “Suomen juutalaiset” teoksessa Suomi. Maa, kansa, kulttuurit. Toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki_Jyväskylä 1999, s. 333_343.
Jukka Hartikainen, luku “Suomi” teoksessa Stéphane Bruchfeld ja Paul A. Levine, Kertokaa siitä lapsillenne _ Kirja juutalaisten joukkotuhosta Euroopassa 1933_ 1945. Opetushallitus, Jyväskylä 2001, s. 52_69.


Holokaustin sanasto

antisemitismi | arjalainen | Adolf Eichmann | Einsatzgruppen | emansipaatio | eutanasia-ohjelma | Anne Frank | Hans Frank | Führer | Gestapo | ghetto | Joseph Goebbels | Hermann Göring | Rudolf Hess | Reinhard Heydrich | Heinrich Himmler | holocaust, holokausti | Rudolf Höss | Judenrat, juutalaisneuvosto | judenfrei, judenrein | Kansojen oikeamieliset | karkotukset, kuljetukset | keskitysleiri | kuolemanleiri | Kristalliyö | liittoutuneet | lopullinen ratkaisu | Josef Mengele | natsi | Nürnbergin lait | Nürnbergin oikeudenkäynnit | Operaatio Reinhard | Palestiinan brittiläinen mandaattialue | partisaani | pogromi | rabbi | Oskar Schindler | sionismi | SS | Suur-Saksa | synagoga | Raoul Wallenberg | Wannseen konferenssi | Wehrmacht

antisemitismi

Yleisessä kielenkäytössä termillä tarkoitetaan juutalaisvastaisuutta ja -vihaa. Sana itsessään sisältää harhaanjohtavan viittauksen seemiläisiin kansoihin, joihin lukeutuvat myös mm. arabit. Josef Goebbelsin propagandaministeriö koettikin 1930-luvulla poistaa antisemitismi-sanan käytöstä ja korvata sen ”juutalaisvastaisuudella” haluten näin korostaa ettei natsien vihamielisyys kohdistu kaikkiin seemiläisiin vaan nimenomaisesti juutalaisiin.

arjalainen

Alunperin indoeurooppalaisen esikristillisellä ajalla Etu-Intiassa ja Iranin seudulla asuneen kansan nimi (sankriitin sanasta arya, jalo), nykyään indoiranilaisen kieliryhmän nimi. Natsi-ideologiassa sanalla, sen todellisesta merkityksestä poiketen, haluttiin viitata Pohjois-Eurooppalaiseen rotuun ja erityisesti germaaniseen alkuperään. Hitler ja hänen ideologiset seurailijansa liittivät tähän kuvitteelliseen arjalaiseen rotuun monenlaisia toivottuina pitämiään ominaisuuksia kuten vaalean ihon ja hiukset, uljaan ulkomuodon sekä koko joukon hyviä luonteenominaisuuksia.

Eichmann, Adolf (1906-1962)

Valtakunnan keskusturvallisuusviraston, RSHA:n, juutalaisasiaintoimiston päällikkö. Vastasi juutalaisten kuljetuksista kuolemanleireille kaikkialta Euroopasta. Sodan jälkeen jäi vangiksi amerikkalaisten hallitsemalla vyöhykkeellä mutta pakeni ja katosi jäljettömiin. Vuonna 1960 Israelin tiedustelupalvelu jäljitti ja vangitsi Eichmannin Argentiinasta, josta hänet vietiin oikeuden eteen Israeliin. Hirtettiin 31. maaliskuuta 1962.

Einsatzgruppen

Toimintapartiot, iskuryhmät erikoistehtäviin. Saksan idässä miehittämillä alueilla toimineet tuhoamistyötä toteuttaneet SS:n alaiset erikoisryhmät.

emansipaatio

Juutalaiskansan historiassa emansipaatiolla tarkoitetaan valistuksen ajalta asti tapahtunutta tasa-arvokehitystä suhteessa yhteiskunnan valtaväestöön. Emansipoitumisen eräänä oleellisena askeleena voidaan pitää täysien kansalaisoikeuksien saamista. Esimerkiksi Suomessa juutalaiset saivat täydet kansalaisoikeudet vasta 1. tammikuuta 1918 voimaan astuneen lain myötä. Keski-Euroopan juutalaisia holocaustin ajan alussa voidaan pitää varsin emansipoituneina mutta epäluulot juutalaisia kohtaan elivät voimakkaina kansan keskuudessa jatkuvan, 1800-luvulla syntyneen rotuopillisen propagandan seurauksena.

eutanasia-ohjelma

Vuonna 1939, siis jo ennen juutalaisten joukkotuhoamista, käynnistetty Saksan omiin kansalaisiin kohdistunut ”puhdistusoperaatio”, joka tunnettiin nimellä Aktion T4. Sen uhriksi arvioidaan joutuneen ainakin 120 000 fyysisesti vammautunutta, kehitysvammaista, mielisairasta tai muulla tavoin ”epäsosiaalista” saksalaista. Näiden elämän katsottiin olevan ”lebensunwerten Leben” eli ”elämiseen arvotonta elämää” ja siksi heidät ”armahdettiin” kaasukammioilla ja krematorioilla varustetuissa tähän tarkoitukseen varatuissa laitoksissa. Natsien käyttämän salakielen mukaan ”potilaat desinfioitiin”. Eutanasia-ohjelma jouduttiin osittain lopettamaan vuonna 1941 (ja osittain peittelemään paremmin) sen synnytettyä liikaa hermostuneisuutta kansan parissa.

Frank, Anne (1929-1945)

Tunnetuimpia holocaustin uhreja. Saksassa syntynyt juutalaistyttö, jonka perhe muutti Hitlerin valtaannoustua Amsterdamiin. Heinäkuussa 1942 he piiloutuivat hollantilaisen perheen turviin ja pysyivät piilopaikassaan kunnes Gestapo pidätti heidät elokuun 4. päivänä 1944. Syyskuussa heidät kuljetettiin Auschwitziin, jossa perheen äiti sittemmin kuoli. Anne ja hänen sisarensa Margot siirrettiin Bergen-Belseniin, jossa kumpikin kuolivat maaliskuussa 1945. Anne Frankin päiväkirjat ovat tunnettuja kautta maailman ja Anne Frankin talo Amsterdamissa on eräs kaupungin keskeisimpiä tutustumiskohteita. (Anne Frankin tarina internetissä, mm.: http://www.annefrank.com/)

Frank, Hans (1900-1946)

Miehitetyn Puolan kenraalikuvernööri 1939-1945. Natsipuolueen jäsen sen varhaisista vaiheista lähtien. Frankin näkemyksen mukaan puolalaisista tulee tehdä orjia Suur-Saksan tarpeisiin. Tuomittiin ja teloitettiin Nürnbergissä vuonna 1946.

Führer

Hitlerin itse itselleen antama titteli, merkitykseltään yksinkertaisesti ”johtaja”. Koska kansallissosialistisen johtajaideologian mukaan valtakuntaa johtaa itsevaltainen diktaattori, riittää pelkkä ”johtaja” viran yksiselitteiseksi ja kaikenkattavaksi nimitykseksi ilman selittäviä ja tarkentavia lisiä. Hauptsturmführer, Standartenführer jne. olivat natsivallan myötä Saksan armeijassa ja muissa aseellisissa osastoissa käyttöön otettuja upseerien titteleitä.

Gestapo

Valtiollinen salainen poliisi (Geheime Staatspolizei).

ghetto

Juutalaiskortteli, -kaupunginosa. Ilmiönä ghetto on vanha ja periytyy Euroopassa myöhäiskeskiajalta, jolloin juutalaiset monin paikoin pakotettiin asumaan tiettyjen katujen varsilla tai rajatuilla alueilla. Natsit ottivat ghettomenettelyn uudelleen käyttöön tehokkaana eristämisen keinona. Ghetot olivat usein muurien ja porttien sulkemia alueita. Gheton läpi kulkevan ”arjalaisen” kadun yli saattoi kulkea kävelysilta, jota juutalaiset saivat käyttää mutta arjalaiselle kadulle he eivät saaneet astua (näin esim. Lodzissa). Suurin ghetto oli Varsovassa (noin 480 000 ihmistä).

Goebbels, Joseph (1897-1945)

Saksan propagandaministeri ja Hitlerin erittäin läheinen yhteistyökumppani. Ikkunana Goebbelsin syvästi juutalaisvihan leimaamaan ajatusmaailmaan toimivat hänen vuonna 1992 Moskovan arkistoista löytyneet mikrofilmatut päiväkirjansa. Toimi mm. Kristalliyön pogromin kulissientakaisena ohjaajana. Sodan lopussa Goebbels ja hänen vaimonsa surmasivat itsensä ja kuusi lastaan.

Göring, Hermann (1893-1946)

Valtakunnanmarsalkka. Hitlerin uskollinen liittolainen aina vuoden 1923 ”olutkellarikaappauksesta” asti. Natsien valtakaudella vastasi Saksan jälleenaseistautumisesta. Vuonna 1939 Hitler nimitti Göringin seuraajakseen. Sodan aikana piti yksin käsissään Saksan taloushallintoa. Tuomittiin kuolemaan Nürnbergissä vuonna 1946. Teki itsemurhan kaksi tuntia ennen teloitustaan.

Hess, Rudolf (1894-1987)

Hitlerin läheinen liittolainen ja varamies natsipuolueen varhaisista vaiheista saakka. Kesken sodan lensi yksin Brittein saarille ja hyppäsi laskuvarjolla Skotlantiin omien sanojensa mukaan aikomuksenaan taivutella brittejä tekemään rauha Hitlerin kanssa. Britit vangitsivat Hessin ja hänet tuomittiin Nürnbergissä elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Oli Berliinin Spandaun vankilan ainoa vanki vuoteen 1987, jolloin teki itsemurhan.

Heydrich, Reinhard (1904-1942)

Valtakunnan keskusturvallisuusviraston (RSHA, Reichssicherheitshauptamt) päällikkö.Vastasi ”lopullisen ratkaisun” suunnitelmasta ja tässä ominaisuudessa toimi Wannseen konferenssin puheenjohtajana tammikuussa 1942. Vastasi pahamaineisten Einsatz-ryhmien muodostamisesta. Joutui tsekkiläisten partisaanien salamurhan kohteeksi 29.5.1942. Kostoksi Heydrichin kuolemasta natsit tuhosivat tsekkiläisen Lidicen kaivoskylän surmaten sen kaikki miehet, lähettäen naiset ja lapset keskitysleireille, hävittäen kaikki fyysiset merkit kylän olemassaolosta ja poistaen sen nimen kartoista.

Himmler, Heinrich (1900-1945)

SS:n päällikkö vuodesta 1929 sodan loppuun. SS:n johtajana oli vastuussa mm. työ- ja kuolemanleirien toiminnasta. Vieraili usein tarkastusmatkoilla mm. Auschwitzissa. Teki itsemurhan ennen kansainvälisen oikeuden eteen saattamista. Vieraili Suomessa kesällä 1942 yrittäen aloittaa keskustelua Suomen juutalaisten kohtalosta saamatta kuitenkaan vastakaikua yritykseensä.

holocaust / holokausti

Toisen maailmansodan aikaista juutalaiskansan joukkotuhoa merkitsevä sana. Juontuu kreikan polttouhria merkitsevästä sanasta. Termi holocaust on vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön kaikissa läntisissä kielissä. Monet, erityisesti juutalaiset, käyttävät kuitenkin mieluummin katastrofia merkitsevää heprean sanaa shoah. Vuotuinen holocaustin muistopäivä Israelissa on nimeltään Jom ha-Shoah.

Höss, Rudolf (1900-1947)

Auschwitzin komendantti. Vangittiin sodan jälkeen ja antoi todistajanlausunnon Nürnbergissä 1946. Luovutettiin oikeuden eteen Puolaan. Hirtettiin Auschwitzin leirin alueella 1947. Kirjoitti ennen teloitustaan muistelmansa.

Judenrat / juutalaisneuvosto

Natsien asettamat ja käskyvallassaan pitämät juutalaisyhteisöjen johtoelimet. (Tarkemmin tästä aiheesta…)

judenfrei, judenrein

Juutalaisista puhdistettu maa. Natsien tavoitteena oli tehdä ensisijaisesti Saksasta ja sitten kaikista haltuunsa päätyneistä alueista juutalaisista vapaita alueita. Wannseen konferenssin dokumenteissa tammikuun 20. päivältä 1942, joissa ennakoidaan Euroopan kaikkien 11 miljoonan juutalaisen tuhoaminen ”lopullisen ratkaisun” päämääränä, mainitaan Viro ensimmäisenä maana, josta on tehty täysin ”judenfrei”. Pöytäkirjan tilastoon on sisällytetty myös Suomen 2 300 juutalaista.

Kansojen oikeamieliset

Nimitys, joka myönnetään niille ei-juutalaisille, jotka oman turvallisuutensa uhalla pelastivat juutalaisia natsien kynsistä. Nimityksen saaneita on hieman yli 16 000, näiden joukossa mm. Oskar Schindler ja Raoul Wallenberg.

karkotukset / kuljetukset

Holocaustin yhteydessä karkotuksista tai kuljetuksista (engl. deportations) puhuttaessa tarkoitetaan natsien järjestelmällisesti toimeenpanemia kaupunkien tai alueiden tyhjennysoperaatioita juutalaisista – toisinsanoen juutalaisten joukkokuljetuksia työ- ja tuhoamisleireille. Karkotukset eivät olleet hidasta väestön muuttoliikettä vaan ripeästi toimeenpantuja suuroperaatioita, joiden alkamisajankohta voidaan tarkasti määritellä. Esim. kuljetukset Varsovasta Treblinkan tuhoamisleirille alkoivat 22.7.1942. Päivittäinen kuljetuskiintiö oli 6000-7000 henkeä. Kuljetukset Hollannista olivat alkaneet viikkoa aiemmin. Suurin osa kuljetuksista tapahtui rautateitse tavara- ja karjavaunuissa.

keskitysleiri

Heti natsien valtaanpääsyn jälkeen vuonna 1933 alkoi vastustajien, toisinajattelijoiden tai muulla tavoin epäsosiaalisten ainesten (poliittisten vastustajien kuten kommunistien ja sosialistien sekä muiden ryhmien kuten homoseksuaalien ja Jehovan todistajien) internointi leireille. Ensimmäiset keskitysleirit olivat Dachau (Münchenin lähellä), Buchenwald (Weimarin lähellä) ja Sachsenhausen (Berliinin lähellä).

kuolemanleiri

Tuhoamisleiri, joka oli suunniteltu järjestelmällisen joukkomurhan toteuttamiseen. Kuolemanleirejä olivat Auschwitz-Birkenau, Belzec, Kulmhof eli Chelmno, Majdanek, Sobibor ja Treblinka. Kaikki kuolemanleirit sijaitsivat Puolan maaperällä.

Kristalliyö

Vuoden 1938 marraskuun 9. ja 10. päivän välisen yön pogromi.

liittoutuneet

Saksan ja Italian (myöhemmin myös Japanin) muodostamaa liittoa (ns. akselivaltoja) vastaan liittoutuneet maat, tärkeimpinä USA, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto.

lopullinen ratkaisu

Endlösung. SS:n turvallisuuspäällikkö Reinhard Heydrich loi valtakunnanmarsalkka Hermann Göringiltä 31.7.1941 saamansa kirjallisen käskyn pohjalta suunnitelman ”Euroopan juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi”. Tammikuussa 1942 pidetty Wannseen konferenssi käynnisti lopullisen ratkaisun toteuttamisen virallisesti ja oli tarkoitettu koordinaationeuvotteluksi edesauttamaan tuhoamistoiminnan tehokkaampaa toteuttamista. ”Lopullinen ratkaisu” merkitsi koko juutalaiskansan totaalista tuhoamista, koska aiemmat menetelmät, maastamuuttoon painostaminen ja pakkosiirrot, eivät tuottaneet toivottua lopputulosta ja uusien aluemiehitysten myötä nähtiin lisää juutalaisia päätyvän Saksan vaikutuspiiriin.

Mengele, Josef (1911-?)

SS:n lääkäri, joka Auschwitzissa suoritti leirille tuotujen vankien valikoinnin kuolemaan tai pakkotyöhön. Oli kiinnostunut mm. kaksosista ja romaneista ja teki näillä kokeita. Pakeni Etelä-Amerikkaan, josta mm. Interpol ja Israelin tiedustelupalvelu yrittivät häntä löytää. Sai Paraguayn kansalaisuuden 1959. Mengeleksi oletettu ruumis löydettiin Brasiliasta vuonna 1986.

natsi

Hitlerin vuonna 1919 perustaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP = National Sozialistische Deutsche Arbeiterpartei) jäsen. Myös NSDAP:n ideologisia veljespuolueita muissa maissa on yleisesti nimitetty natsipuolueiksi ja näiden kannattjia natseiksi.

Nürnbergin lait

Kaksi natsipuolueen vuonna 1935 Nürnbergin puoluepäivillä säätämää juutalaisvastaista rotulakia: Kansalaisuuslaki sekä Laki saksalaisen veren ja kunnian suojelemiseksi. Ensinmainittu riisti juutalaisilta kansalaisuuden ja kaikki siihen liittyneet oikeudet. Toinen mm. esti seka-avioliitot sekä kielsi juutalaisia työnantajia pitämästä saksalaisia hedelmällisessä iässä olevia naisia työntekijöinä. Saksalaista kunniaa suojeltiin myös kieltämällä juutalaisilta Saksan lipun käyttö.

Nürnbergin oikeudenkäynnit

Vuosina 1945-46 Nürnbergissä neljän voittajavallan (USA, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto) kokoaman kansainvälisen tuomioistuimen johtamat oikeudenkäynnit Natsi-Saksan johtajia vastaan. Nürnbergissä uuden, ennenkokemattoman tilanteen edessä muotoiltiin myös uusi määritelmä, rikokset ihmisyyttä vastaan. Tämä olikin oleellisimpana syytekohtana suurimmassa osassa langetetuista 18:sta tuomiosta.

Operaatio Reinhard

Maaliskuusta 1942 lokakuuhun 1943 kestänyt operaatio, jonka tarkoituksena oli tyhjentää Puola täydellisesti juutalaisista. Belzecin, Sobiborin ja Treblinkan tuhoamisleireissä tehtiin perusteellista työtä sekä järjestelmällisessä tappamisessa että kaiken arvokkaan talteenotossa (mm. hiukset ja kultahampaat). Treblinkassa pystyttiin parhaimmillaan surmaamaan 15 000 ihmistä päivässä. Tehokkuudesta kertoo myös se, että Belzecin leiristä selvisi tiettävästi hengissä vain kaksi ihmistä.

Palestiinan brittiläinen mandaattialue

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen asetettiin Saksan siirtomaita ja eräitä Turkille kuuluneita alueita Kansainliiton suojeluksessa eri maiden hallinnon alaisuuteen. Palestiina, jonka britit olivat valloittaneet, jäi Kansainliiton päätöksellä vuonna 1922 Iso-Britannian mandaattialueeksi. Samanaikaisesti vahvistettiin Balfourin julistus juutalaisten kansallisen kodin muodostamisesta Palestiinaan ja erotettiin historiallisen Palestiinan itäinen osa Transjordanin kuningaskunnaksi. Seuraavina vuosina brittiläinen mandaattihallinto salli juutalaisten varsin rajoitetun muuton mandaattialuelleen Palestiinaan. Nihkeyden taustalla vaikutti erityisesti arabien vastustus.

partisaani

Natsimiehitystä vastaan taistellut vastarintamies. Natsien miehittämissä maissa paikalliset ei-juutalaiset partisaanit saattoivat toisaalta auttaa pakenevia juutalaisia ja ottaa näitä rinnalleen taistelemaan mutta myös vanhan vihamielisyyden ilmauksena ja isänmaallisuuden kiihkossa kohdella näitä hyvinkin väkivaltaisesti tai jopa surmata.

pogromi

Juutalaisiin kohdistunut väkivaltainen mellakka, vainoaalto. Kuten kautta historian, pogromit olivat holocaustinkin aikana usein valtaapitävän tahon alkuunsysäämiä tai pitkäaikaisen kansankiihotuksen tuloksena purkautuvia mellakoita, joiden toteuttamiseen siviiliväestö saattoi osallistua hyvinkin innokkaasti. Pogromit eivät päättyneet natsien kukistumiseen. Runsas vuosi toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, syyskuussa 1946, puhkesi Puolan Kielcessä uusi pogromi, jolloin yli 40 juutalaista sai surmansa puolalaisten maanmiestensä käsissä.

rabbi

Juutalaisen seurakunnan hengellinen johtaja.

Schindler, Oskar (1908-1974)

Erityisesti Steven Spielbergin elokuvan ”Schindlerin lista” laajaan tietoisuuteen nostama juutalaisten pelastaja. Natsipuolueen jäsen ja tehtailija, joka monia suhteitaan hyväksikäyttäen pelasti noin 1 200 juutalaista järjestämällä näille työpaikan omistamissaan tehtaissa ensin Puolassa ja sitten Tsekkoslovakiassa. Schindleristä kertovan elokuvan nimi viittaa nimilistaan, jonka Schindler teki suojissaan olevista juutalaisista, jotka siten pelastuivat kuolemanleiriltä. Vuonna 1962 Schindlerille myönnettiin ”kansojen oikeamielisen” nimitys.

sionismi

Juutalaisten keskuudessa erityisesti 1800-luvun loppupuolella esiinnoussut aate ja liike, jonka tavoitteena on juutalaisten oma kotimaa Palestiinassa ja kansan paluu sinne. Sionismin ideologisena tienviitoittajana pidetään Theodor Herzliä, jonka johdolla 1897 muodostettiin Maailman sionistijärjestö.

SS

Lyhenne sanoista Schutzstaffel. Jo 1925 natsien taistelujärjestön, SA:n (Sturmabteilung) sisälle perustettu valiojoukko Hitlerin hengen suojelemiseksi. Natsi-Saksassa Heinrich Himmlerin alaisuudessa toiminut turvallisuus- ja terroriyksikkö, joka vastasi lopullisen ratkaisun toimeenpanosta.

Suur-Saksa

Hitlerin unelma valtakunnasta, joka käsittää kaikki saksaa puhuvat kansat. Saksan valloitussodan alkumenestyksen myötä unelma olikin hetken aikaa totta.

synagoga

Juutalainen rukoushuone.

Wallenberg, Raoul (1912-?)

Eräs tunnetuimpia ”kansojen oikeamielisiä”. Ruotsalainen diplomaatti, joka vuonna 1944 Budapestiin saavuttuaan ryhtyi pelastamaan juutalaisia toimittaen näille Ruotsin passeja ja maahanmuuttolupia. Hän ennätti pelastamaan arviolta 30 000 juutalaisen hengen. Puna-armeijan saavuttua Budapestiin voittajana, Wallenberg otettiin tuntemattomasta syystä vangiksi ja hänen myöhempi kohtalonsa on edelleen pitkälti tuntematon. Venäjän viranomaiset ovat sittemmin ilmoittaneet hänen kuolleen sairauteen venäläisessä vankilassa vuonna 1947.

Wannseen konferenssi

Tammikuun 20. päivänä 1942 Berliinin esikaupungissa pidetty johtavien natsien konferenssi, jossa keskusteltiin ”lopullisesta ratkaisusta” ja sen tehokkaasta toteuttamisesta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Reinhard Heydrich ja läsnäolijoiden joukossa oli mm. Adolf Eichmann.

Wehrmacht

Saksan armeija. Sen historiaa toisen maailmansodan aikana on perinteisesti pidetty ”kunniakkaampana” kuin SS:n ja muiden terroriorganisaatioiden. Wehrmachtin päätehtävä olikin sodankäynti – ja päävastuun juutalaisten ja muiden teloituksista kantoivatkin muut ryhmät kuin armeija – mutta osaton uhrien kohtaloon se ei ole. Armeija järjesti vangeiksi otettuja SS:n käsiin, organisoi kuljetuksia, vartioi teloituksia ja saamansa ns. komissaarikäskyn mukaisesti myös itsenäisesti ”käsitteli” (eli surmasi) Neuvostoliiton sotaretken aikana vangeiksi jääneitä poliittisia komissaareja.
Historian erikoisuutena on mainittava, että jatkosodan aikana Suomen armeijassataistelleet juutalaiset sotilaamme taistelivat siis Saksan armeijan aseveljinä ja joillekin heistä myönnettiin jopa Saksan armeijan arvomerkki, rautaristi (jota yksikään suomen juutalainen ei ymmärrettävistä syistä kuitenkaan suostunut ottamaan vastaan).


Juutalaisten vainot


Romanien vainot


Seksuaalivähemmistöjen vainot


Vammaisten vainot


Poliittiset vainot


Lukijoiden esittämiä kysymyksiä